Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vanhanen löysi syyllisen 100 miljoonan rahavajeeseen: Löperöt säästöjä kaihtavat kunnat

Matti Vanhanen ja Markus Lohi vannottivat, että keskustalla on yhtenäinen hallitusta tukeva henki kehysriihen lähestyessä.

– Hallituksella on hyvät edellytykset onnistua, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen hehkuttaa hallituksen kehysriihen alla.

Vajaan vuoden tarponut Juha Sipilän (kesk.) hallitus valmistautuu “ratkaisujen kevääseen” hänen mukaansa hyvässä hengessä.

– Olemme erittäin tiiviissä yhteistyössä sitoutuneet Suomen pelastamiseen, Vanhanen arvioi toimittajille välillä kompastelevalta näyttänyttä hallituksen tiimityötä.

Viime keväänä hallitusohjelmassa sovitut neljän miljardin säästöt ovat Vanhasen mukaan etenemässä kaikilla rintamilla: Osa on jo toteutettu ja osa on valmistelussa.

Kehysriihessä ammottaa kuitenkin 400 miljoonan euron vaje. Vähän yli 300 miljoonaa johtuu indeksijäädytyksestä. Vanhanen osoitti selkeän syyllisen noin 100 miljoonan euron aukolle:

– Hallitus antoi kunnille mahdollisuuden leikata omia menojaan, mutta kaikki eivät ole sitä käyttäneet.

Useat kunnat eivät ole esimerkiksi rajoittaneet lasten oikeutta subjektiiviseen päivähoitoon.

Lisää aiheesta

Vanhanen uskoo, että hallituksen pitää käydä filosofinen keskustelu siitä, kuitataanko vaje lisäsäästöillä.

– Pitäisikö muilta leikata tuplasti, jos osa kunnista ei ole karsinut kustannuksia? Mikä on oikeudenmukaista, Vanhanen kyseli, mutta ei antanut itse suoraa vastausta.

Hän patisti kuntia tekemään säästöpäätöksiä. Aikaa on vuoteen 2019.

Meille päin ovi on avoinna takaisin – ilman muuta.

Hallitus vastaa ensi keskiviikkona välikysymykseen koulutussäästöistä. Sen takana on koko oppositio. Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Markus Lohi myönsi, että leikkaukset tuntuvat hankalilta. Lohi näki tilanteessa jopa jotain positiivista.

– Vuonna 2020 olemme selvästi näissä rahoissa vuoden 2010 tason yläpuolella. Tilanne ei ole ihan mahdoton, hän muotoili.

Uutta puoluetta puuhaava keskustan kunniapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen on ilmoittanut palaavansa kesken vaalikauden eduskuntaan. Vanhanen ei sanonut suoraan, pääseekö hän halutessaan keskustan eduskuntaryhmän jäseneksi.

– Hänet on valittu keskustasta eduskuntaan, mutta jos hän edustaa toista puoluetta, se haittaa tätä keskustelua. Emme ole etukäteen määritelleet kantaa. Meille päin ovi on avoinna takaisin – ilman muuta, Vanhanen lupasi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE