Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Vapaaehtoistoiminta lisää hyvinvointia – uhkana hallituksen leikkaukset

iStock

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan tehtävä. Tavoitteena on lisätä kuntalaisten hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä, sekä ehkäistä sairauksia ja syrjäytymistä.

Ritva Aho

Hyvinvointia ja terveyttä edistetään kaikilla kunnan toimialoilla, jolloin on mahdollista parantaa kuntalaisten elämänlaatua, lisätä työllisyyttä ja tuottavuutta sekä hillitä sosiaalisten ongelmien ja eriarvoisuuden kasvua. Tässä tärkeänä tukena kunnissa ovat kansalaisjärjestöt ja niiden tekemä vapaaehtoistyö.

Valitettavasti maan hallituksen leikkaustoimenpiteet kohdistuvat myös järjestöihin. Lisäksi kuntatalouden heikot näkymät ja kuntien säästötoimet heikentävät järjestöjen mahdollisuuksia toimia.

Kunnilla ei pitäisi olla varaa leikata sellaisista palveluista, jossa esimerkiksi ikäihmiset viihtyvät, saavat virikkeitä arkeen ja jotka lisäävät heidän hyvinvointiaan. Sitähän sanotaan, että yksi euro vapaaehtoistyöhön tuo tutkitusti usean euron takaisin.

VAPAAEHTOISTOIMINTAA Suomessa on tutkittu ja uusin tutkimus on tältä vuodelta. Tutkimuksen tuloksissa kerrotaan, että suomalaisista vajaa puolet on osallistunut vapaaehtoistoimintaan ja sitä on tehty edellisen vuoden aikana eniten ikäihmisten parissa. Järjestöt mahdollistavat vapaaehtoistoiminnan hyvinvointivaikutukset vapaaehtoisille. Vapaaehtoistoiminta lisää tutkitusti sitä tekevien hyvinvointia.

Kyselyyn vastanneista vapaaehtoistoimintaan osallistuneista 63 prosenttia kertoi vapaaehtoistoimintaan osallistumisen vaikuttaneen myönteisesti elämäänsä. Lähes kaksi kolmasosaa vapaaehtoistoimintaan osallistuneista (64 prosenttia) on toiminut jonkin yhteisön organisoimana. Ja mikä parasta, vapaaehtoisista hyvää saa myös järjestö jäsenineen.

Kannustan hakemaan itselle sopivaa vapaaehtoistyötä.

Kansalaisareena.fi määrittelee vapaaehtoistyötä seuraavasti:

”Vapaaehtoisuus on toimimista tärkeäksi koetun asian puolesta. Vapaaehtoisena ihminen voi toimia tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin tai hyödyntää jotain erityisosaamistaan.

Vapaaehtoistyötä voi tehdä kuka tahansa iästä, asuinpaikasta, sukupuolesta tai muista ominaisuuksista riippumatta omien kykyjensä, aikataulujensa ja voimavarojensa mukaan. Palveluissa vapaaehtoistoiminta ei korvaa ammattityötä, vaan vapaaehtoiset tuovat omannäköisensä lisän toimintaan.

Vapaaehtoistoiminta on hyvin arvokasta yksilöille ja yhteiskunnalle. Ilman vapaaehtoistoimintaa ei synny sitä vahvaa yhteiskunnallista luottamusta ja sosiaalista pääomaa, joka on myös yhteiskunnan taloudellisen kehityksen perusta.”

Jos olet kohta työelämästä eläkkeelle siirtyvä, työttömänä oleva tai muuten vain yksinäinen ja virikkeitä kaipaava henkilö, niin kannustan hakemaan itselle sopivaa vapaaehtoistyötä.

Auttamalla toisiamme voimme rakentaa turvallisen arjen kaikille!

Kirjoittaja on Forssan kaupunginvaltuutettu (sd), hyvinvointi- ja työllisyyslautakunnan jäsen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE