Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vapaavuorelta kuittaus pääministerille: “Uhkailu sinänsä vanha keino” – pormestari paljasti Twitterissä, mikä hänelle riittää

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) kirjoittaa Twitterissä, ettei “hallituksen kaatua tarvitse, riittää että maakuntauudistus kuopataan.

– Hallituksen kaatumisella uhkailu sinänsä vanha keino runtata kansanedustajat äänestämään näkemystensä vastaisesti.

Vapaavuoren kommenttien voi katsoa olevan suora kuittaus pääministeri Juha Sipilän (kesk.) aikaisemmin torstaina esittämään toteamukseen, jonka mukaan hallitus kaatuu, mikäli sote-uudistusta ei saada vietyä maaliin.

Pormestari kommentoi myöhemmin samassa ketjussa vielä sitä, käykö hän mahdollisesti jo presidentinvaalikampanjaa. Hän toteaa, että hän käy vain ja ainoastaan yhtä kampanjaa, joka kohdistuu maakuntauudistusta vastaan.

Vapaavuori suhtautuu tunnetusti kriittisesti hallituksen ajamaan maakuntauudistukseen.

Vapaavuori on myös keskiviikkona ja torstaina puolustanut julkisuudessa kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäen keskiviikkoista ulostuloa.

Sote-uudistus on ollut jälleen voimakkaasti esillä julkisuudessa, kun Lepomäki kertoi eilen eduskunnassa tiedotustilaisuudessaan vastustavansa hallituksen uudistusta. Lepomäen mukaan hallituksen sote-malli ei muun muassa tule saavuttamaan taloudellisia tavoitteita ja potilaiden hoitoonpääsy tulee jopa vaikeutumaan nykyisestä. Hän ilmoitti sen takia äänestävänsä todennäköisesti hallituksen sote-pakettia vastaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE