Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vapaavuoren mieli muuttui – osa kohutusta siirtymäkorvauksesta hyväntekeväisyyteen

Euroopan investointipankin varapääjohtajan tehtävän jättävä Jan Vapaavuori (kok.) kertoo lahjoittavansa osan siirtymäkorvauksestaan hyväntekeväisyyteen.

Vapaavuori kirjoittaa blogissaan, että hänellä on juridinen oikeus siirtymäkorvaukseen, mutta järjestelyn moraalinen oikeutus ja hyväksyttävyys voidaan hänen mukaansa hyvällä syyllä kyseenalaistaa.

Vapaavuori kirjoittaa, että ottaessaan pormestarin tehtävän vastaan hänen ansionsa laskevat selvästi suhteessa EIP:n palkkatasoon. Hän sanoo, että ei kuitenkaan koe oikeaksi eikä kohtuulliseksi, että hänelle korvattaisiin alentuneen ansiotason aiheuttamia menetyksiä.

Hän sanoo, että on kuitenkin itse vapaaehtoisesti pyrkinyt uuteen tehtävään kesken EIP:ssa olevan toimikauden.

Pormestarina kesäkuussa todennäköisesti aloittava Vapaavuori on saamassa investointipankista noin 9 600 euron kuukausittaisen korvauksen.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä viime viikolla Ilta-Sanomat.

Vielä pari päivää sitten, viime perjantaina, Vapaavuori sanoi Iltalehdelle, ettei hän ole aikeissa kieltäytyä siirtymäkorvauksestaan.

Lisää aiheesta

– En näe syytä jättäytyä laillisista oikeuksista, jotka automaattisesti kohdalleni tulevat, hän tuolloin kommentoi lehdelle.

Lahjoituksen kohde ei ole vielä tiedossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE