Politiikka

Vapaavuoren toiminnasta älähdys: ”Väheksyy tätä kyseenalaista ilmiötä”

Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja, keskustan kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen torjuu kokoomuksen Jan Vapaavuoren antaman siunauksen keskeisten kokoomuspoliitikkojen tavalle siirtyä suoraan politiikan johtotehtävistä terveysbisnekseen.

Heikkinen viittaa Ilta-Sanomiin, jonka mukaan ”Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) katsoo, että myös merkittävissä tehtävissä toimivat poliitikot ovat vapaita siirtymään halutessaan terveysalan lobbareiksi”.

”Vapaavuori on väärässä väheksyessään tätä kyseenalaista ilmiötä. Tämä pyöröovi kokoomuksen kärkijoukon ja terveysbisneksen välillä pyörii nyt niin vinhasti, että asiasta on käytävä periaatekeskustelu valtakunnan tasolla.”

”Pelissä ovat sekä ihmisten tärkeimmät peruspalvelut että eduskunnan arvovalta”, Heikkinen sanoo tiedotteessa.

Olen huolissani siitä, että virta kansanvallan palveluksesta terveysbisneksen vihreälle oksalle langettaa varjon koko poliittisen kulttuurin ylle.

Kokoomuksen ex-puheenjohtaja Pertti Salolainen paheksui aiemmin viikolla tilannetta, jossa kokoomuksen linjauksiin vaikuttavat terveysfirmoihin siirtyneet puolueen kärkiedustajat, Heikkinen muistuttaa. Nimetön kokoomuksen kansanedustaja kommentoi puolestaan kertomalla, että ”Kokoomusta johdettiin tässä tärkeimmässä asiassa viime syksynä ulkopuolelta”.

Kokoomuspäättäjiä on siirtynyt muun muassa Terveystalon ja Mehiläisen johtoon, tuoreimpana Lääketeollisuuden johtoon siirtyvä kokoomuksen sote-ekspertti Sanna Lauslahti.

Heikkinen yhtyy Salolaisen huoleen ja tyrmää Vapaavuoren harjoittaman vähättelyn.

”Olen huolissani siitä, että virta kansanvallan palveluksesta terveysbisneksen vihreälle oksalle langettaa varjon koko poliittisen kulttuurin ylle. Tarvitaan päättäjien ryhtiliike.”

”Vapaavuori on arvovaltaisimpia kokoomusjohtajia. Toivon hänen sivuuttavan lämpimät suhteensa elinkeinoelämään ja osallistumaan keskusteluun moraalin ja eduskunnan arvovallan näkökulmasta.”

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat