Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

Vapaavuori: Yli 20 koronamuunnostapausta Helsingissä

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) antoi tänään tiedotustilaisuudessa lukuja Helsingin koronatilanteesta.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Viimeisen viikon aikana Helsingissä on todettu 452 tartuntaa, keskimäärin 65 päivässä.

Helsingissä on nyt yhteensä ollut noin 11 600 tartuntaa epidemian alusta alkaen. 

Ilmaantuvuusluku tällä hetkellä on 137. Se kuvaa tartunten määrää 100 000 henkeä kohti viimeisen 14 päivän aikana 137.  Joulukuussa luku oli pahimmillaan 273.

– Tilanne on vakiintunut. Ongelma on se, että se on vakiintunut liian korkealle tasolle, tartuntoja on edelleen aivan liian paljon, Vapaavuori sanoi.

Helsinkiläisiä on sairaalahoidossa tällä hetkellä 43. Heistä 8 on tehohoidossa.

240 helsinkiläistä on menehtynyt koronavirukseen

– Tällä hetkellä korona tarttuu lähipiirejä enemmän yleisissä sosiaalisissa tilanteissa kuten perhejuhlissa ja kotibileissä, Vapaavuori kertoi viitaten ilmeisesti Helsingin tilanteeseen.

Tartuntamäärät ja sairaalahoitoa vaativat määrät ovat selvästi pudonneet mutta edelleen Vapaavuoren mukaan liian korkealla tasolla.

Koronatestimäärät ovat myös edelleen selkeästi matalampia kuin ennen joulua. Tämän takia on mahdollista, että tartuntoja jää piiloon. Vapaavuori kehottikin, että testiin on mentävä herkästi jos on pieniäkin oireita.

Koronarokotuksia on annettu Helsingissä sitä mukaa kun rokotteita on saapunut. Rokotuksia on annettu kolmen ensimmäisen viikon aikana lähes 6000 eli niin paljon kuin rokotteita on saatu.

Koronaviruksen nopeasti tarttuvaa muunnosta on Helsingissä löydetty reilulta 20 testatulta tähän mennessä.

– Helsingissäkin on hyvät mahdollisuudet torjua muunnosta, jos testeihin hakeudutaan herkästi. Virusmuunnos pystytään seulomaan ja tunnistamaan koronatestistä, Vapaavuori totesi.

Maan hallitus on viestinyt tavoittelevansa rajaliikenteen vahvempaa rajoittamista.

– Kansallisessa onnistumisessa keskeiseen rooliin nousee, miten käytännön haasteet pystytään ratkaisemaan muun muassa Helsingin satamissa. Tämä vaatii tiivistä vuoropuhelua asian valmistelussa ja viranomaisten saumatonta yhteistyötä. Olen tänään viimeksi lähestynyt sekä perhe- ja peruspalveluministeriä sekä sisäministeriä ja tarjonnut kaupungin apua ja toivonut, että voimme tätä asiaa valmistella hyvässä yhteistyössä, Jan Vapaavuori sanoi.

THL:n antama kasvomaskien käyttösuositus on laajentunut peruskoulun kuudesluokkalaisiin. Helsingin kaupungin peruskouluissa maskien käyttö aloitettiin kuudensilla luokilla keskiviikkona.

Helsinki, Espoo ja Vantaa linjasivat, että abiturienteille avataan mahdollisuus valmistautua ylioppilaskirjoituksiin lähiopetuksessa. Ylen haastattelussa Vapaavuori antoi ymmärtää, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä oli abiturientteihin kohdistuvasta linjauksesta ”jonkin verran toisentyyppisiä äänenpainoja”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
6.3.2021
Rönnholm ihmettelee perussuomalaisten ”pelin politiikkaa” – kommentoi SDP:nkin ehdokkaiden vaikeutunutta tilannetta: ”Kaikki mahdollinen tehdään”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE