Kotimaa

Varallisuuserot kasvussa Suomessa – rikkain 1/10 omistaa jo miltei 50% nettovarallisuudesta

Istock
Istock
Istock

Varallisuuserot ovat kasvaneet Suomessa viime vuosina, ilmenee Tilastokeskuksen varallisuustutkimuksesta.

Varakkain kymmenesosa kotitalouksista omisti toissa vuonna 46,8 prosenttia nettovarallisuudesta. Vastaava osuus oli kolme vuotta aiemmin 45,5 prosenttia.

Kotitalous kuului varakkaimpaan kymmenykseen, jos sillä oli nettovarallisuutta vähintään 485 000 euroa.

Nettovarallisuus tarkoittaa varojen ja velkojen erotusta.

Viisi vähävaraisinta kymmenystä eli puolet kotitalouksista omisti toissa vuonna yhteensä 6,1 prosenttia nettovarallisuudesta. Se oli hieman vähemmän kuin kolme vuotta aiemmin.

Kotitalouksien nettovarallisuuden mediaani oli 107 200 euroa vuonna 2016. Mediaani tarkoittaa suuruusjärjestyksessä keskimmäistä lukua. Puolella kotitalouksista oli siis enemmän kuin 107 200 euroa nettovarallisuutta. Varakkaimpia olivat 65–74-vuotiaiden kotitaloudet.

Tilastokeskus tekee kotitalouksien varallisuustutkimuksen muutaman vuoden välein. Rikkaimman kymmenyksen osuus nettovarallisuudesta on ollut jo pitkään kasvussa.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 49 Demokraatti
KEVYET TULOKSET - Perustulokokeilu päättyy vuoden lopussa
LIISA JAAKONSAARI- Konkarimeppi kertoo oppineensa ainakin yhden asian -
TARKKA JA LENNON - Kirja-arvioissa muistelmia
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat