Musiikki
18.8.2017 10:30 ・ Päivitetty: 18.8.2017 10:30
Vastakulttuuri voimissaan juhlaviikoilla – Vixen on opinkappale oopperasta
Silent Operan Vixen perustuu Leoš Janáčekin oopperaan ”Ovela Kettu” sekä uskollisesti että rajusti ja rujosti omille teilleen räjähdellen.
Janáčekin teos perustuu alun perin sarjakuvalle vuodelta 1920 (ilmestyi sittemmin kirjana), mitä voisi jopa pitää viittauksena aikojen takaa tähän maailmanaikaan.
Vixen -oopperaa voi esitysmuodon ja hengen perusteella kutsua myös musikaaliksi, vaikka uskollisuus oopperalle onkin ilmeinen. Koko tuotantokoneisto on saanut tässä aikaan näyttävän produktion. Katsojan selkäpii sen kertoo.
Esitystä kuunnellaan kuulokkeet korvilla, esityksen kieli on englanti. Yleisö seuraa tapahtumia seisoskellen sekä Bruno-salissa vaeltaen, satunnaisesti sinne tänne istahdellen.
Vauhti on vimmainen ja volyymi korkealla, tarinan käänteet käryävät katuoopperan henkeä. Ollaan kuin vastakulttuurin sirkusteltassa ja karnevaalit ovat karata käsistä. Eipä jää epäselväksi, että metsän elämän sijaan tässä seurataan nuorisojoukon, epävarman ja ailahtelevasti aggressiivisen ja hellyyttä kaipaavan seurueen elämää. Ihastutaan, kiinnostutaan, kähmitään, torjutaan, tullaan raskaaksi, liikutellaan huumekääröjä ja kaljoitellaan.
Kun alkuperäisen tarinan lopussa Kettu ammutaan, ammuttavaksi osuu nytkin kettu, tyttö nimeltä Vixen.
Helsingin juhlaviikot, Konepajan Bruno
Silent Opera: Vixen (Leoš Janáčekin oopperan Ovela Kettu pohjalta)
Ohjaus, libretto Daisy Evans – Musiikinjohto Stephen Higgins – Musiikin sovitus Stephen Higgins, Max Pappenheim – Lavastus Kitty Callister – Valaistus Jake Wiltshire – Äänitys David Gregory, Max Pappenheim –
Rooleissa Rosie Lomas, Ivan Ludlow, Timothy Dickinson, Robin Bailey, Rosanna Ter Berg, Jessie Grimes, Phillip Granell
Laulajat ottavat kaiken irti roolihenkilöistään, antautuvat täysillä pitämään kiinni rispaantuneesta elämänlangasta. Eläytyminen on armottoman raadollista, yleisöä liki tulevaa. Minkäänlainen hillitseminen ei kuulu asiaan, seuraamukset teoista herättävät vasta kaiken jo tapahduttua, jos aina silloinkaan.
Janáčekin musiikki hallitsee taustalla, orkesterisoinnille on tilansa, musikaali-sävyt täyttävät roolihenkilöiden vuorosanat. Mutta solistit saavat näyttää muutakin kuin mageeta kelluntaa. Teknisesti ja fyysisesti vaativia hetkiä osuu yhdelle sun toiselle, etenkin Vixenille. Solistit ovat taitavia ja äänet kestäviä.
Poimin loppuun pienen yksityiskohdan, joka jäi kirkkaana mieleen, ei silmille hyppien, vaan kuin huomaamatta ohikiitäen: vaikea ja herkkä hetki, kettu syö miehen kädestä. Lyhyt kohtaus on lämmöllä ja räikeyttä kaihtaen ohjattu ja esitetty. Mitä kaikkea siihen sisältyykään… mitä kaikkea sen jälkeen…
Kun elämäämme ympäröivä aika on risainen, täynnä vääristyneitä kysymysmerkkejä, tällainen ooppera on paikallaan. Sen merkitys lienee heijastaa, nostaa esiin, näyttää voima ja taistella. Saada yleisö vähintäänkin pysähtymään.
Matti Saurama
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.