Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Vastaus ongelmiin on aina yhtiöittäminen” – LM: SDP vaatii hallitukselta tiedonantoa

Antti Lindtmanin mielestä hallituksen yhtiöittämisvimma on saavuttanut lakipisteensä.

SDP vaatii hallitukselta viipymättä vähintään tiedonantoa tai pääministerin ilmoitusta väylien yhtiöittämisestä.

– Kyse on niin valtavasta yhteiskunnan perusrakenteisiin menevästä esityksestä, jos liikkuminen teillä muutetaan maksulliseksi ja Suomen kansallisomaisuus laitetaan osakeyhtiöön, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman perustelee Lännen Medialle.

Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) esitti maanantaina, että valtion tie-, rautatie- ja meriväylät siirrettäisiin uuteen valtionyhtiöön.

– Hallituksen toiminnasta jää mielikuva, että oli ongelma mikä tahansa, niin vastaus on yhtiöittäminen, Lindtman ihmettelee.

Kyse on valtavasta perusrakenteisiin menevästä esityksestä.

Lindtman on huolissaan muun muassa autokaupasta. Hän pelkää sen hyytyvän, jos hallituksen aikeista syntyy esimerkiksi sellainen vaikutelma, että autovero poistetaan kokonaan tulevaisuudessa.

– Aiotaanko koko alaa pitää puolitoista vuotta löysässä hirressä, hän kysyy Lännen Median haastattelussa.

Lisää aiheesta

Hallituksen tiedonanto päättyy tavallisesti äänestykseen eduskunnan luottamuksesta. Jos hallitus hylkää SDP:n vaatimuksen, opposition vaihtoehtona on välikysymyksen tekeminen.

SDP teki jo viime syksynä välikysymyksen hallituksen liikennepolitiikasta ja junaliikenteen leikkauksista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE