Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

”Vastuu on aina työnantajalla” – Superin uusi puheenjohtaja ottaa kantaa päivänpolttavaan kysymykseen

Anna Autio

Suomen lähi- ja perushoitajaliiton uusi puheenjohtaja Päivi Inberg aloittaa kautensa keskellä alan suuria haasteita.

Demokraatti

Demokraatti

– Haluan lähteä rakentamaan tulevaisuuden Superia, tänään työnsä aloittanut Inberg toteaa tiedotteessa.

Hän painottaa Superin olevan itsenäinen ammattiliitto, joka tekee yhteistyötä kaikkien toimijoiden kanssa.

– Lähihoitajien edunvalvonta on kuitenkin Superille ykkösasia, se on kaiken perusta. Olen ylpeä superilaisten ammattitaidosta, sitä viestiä on hienoa välittää.

Inberg aloittaa puheenjohtajana tilanteessa, jossa sote- ja varhaiskasvatusala ovat vakavassa kriisissä. Hän on valmis nostamaan vaikeitakin asioita avoimesti julkiseen keskusteluun, sillä muuten mikään ei muutu.

– Liiton tehtävänä on tuoda viestiä kentältä päättäjille päätöksenteon tueksi.

TÄNÄ KESÄNÄ on keskusteltu paljon hoitajien riittävästä ammatillisesta kielitaidosta, kun työvoimapulan riivaamalle sote-alalle tarvitaan yhä enemmän ulkomaalaista työvoimaa.

Lisää aiheesta

Superissa tilannetta on seurattu jo pitkään. Liitto on antanut lausuntoja ja kannanottoja, joissa on esitetty ratkaisuja, joilla turvata asiakas- ja työturvallisuus sekä rekrytoinnin eettisyys.

– Vastuu siitä, että työntekijällä on riittävä ammatillinen kielitaito, on aina työnantajalla, Inberg painottaa.

TOINEN kesällä esillä ollut hoitoalan ilmiö on terveyskeskusten ennätyssulut, joiden aiheuttajaksi hyvinvointialueet kertovat hoitajapulan. Inberg muistuttaa, että vaikka hoitotyötä tehdään suurella sydämellä, kyseessä on kuitenkin ammatti muiden joukossa. Alalle saadaan hänen mukaansa osaajia, kun palkkaus ja työolot sekä johtaminen ovat kunnossa.

– Ei hoitajapula ole mikään luonnonilmiö, johon ei hyvinvointialueiden johtajilla ja muilla päättäjillä ole mahdollisuutta vaikuttaa. Kyse on siitä, mihin verorahoja halutaan suunnata.

Tuusulalainen Päivi Inberg on koulutukseltaan perushoitaja, ja hän on työskennellyt Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella. Hän toimi ennen puheenjohtajaksi valintaansa Superin edustajiston puheenjohtajana ja lisäksi pääluottamusmiehenä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE