Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

VATT ei innostu exit-verosta: hallinnollinen taakka suuri, tuotto vähäinen

iStock

Hallituksen suunnitteleman arvonnousuveron eli niin kutsutun exit-veron hallinnolliset kustannukset olisivat verotuottoihin nähden todennäköisesti suuret, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) arvioi lausunnossaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

VATT:n mukaan uusi exit-vero eli maastapoistumisvero koskettaisi vain pientä määrää verovelvollisia. Lisäksi sen tuotto jäisi vähäiseksi ja vaihtelisi voimakkaasti eri vuosien välillä.

Arvonnousuvero tarkoittaa sitä, että Suomessa kertyneen omaisuuden myyntivoitot verotettaisiin Suomessa myös silloin, kun omaisuus luovutetaan ulkomailla asuessa. Ehdotusta perustellaan verovälttelyn torjumisella.

VATT kertoo tiedotteessa, että sen tekeillä olevan tutkimuksen perusteella tiedetään ylipäätään, ettei suomalaisten maastamuutto väestötasolla juurikaan riipu maiden välisistä eroista tuloverotuksessa. Yksityishenkilöiden muuttoliikkeen reagoimisesta exit-veron kaltaiseen arvonnousuveroon taas ei ole tutkimustietoa.

Hallituksen esitysluonnoksen mukaan exit-veroa ei sovellettaisi, jos verotettavan omaisuuden käypä arvo olisi alle 500  000 euroa tai jos laskennallisen luovutusvoiton määrä olisi alle 100  000 euroa.

VATT ARVIOI, että luonnoksessa esitetty sääntely olisi pääpiirteissään toimivaa, koska sen käyttöönotto heikentäisi verosuunnittelun mahdollisuuksia eikä se rajoittaisi merkittävästi muuta kuin verovälttelyyn pyrkivää muuttoliikettä.

-  On olennaista arvioida uudesta verosta saatavaa taloudellista hyötyä ja sen aiheuttamia hallinnollisia kustannuksia. Näitä kustannuksia ja haitallisia vaikutuksia tulisi sekä verovelvollisille että veroviranomaiselle.

Tutkimuslaitos arvioi, että exit-veron toteuttamisen kustannusten suuruusluokkaa ja koko veron tarkoituksenmukaisuutta olisikin syytä punnita lain jatkovalmistelussa. Olennaisin haitta lain säätämisestä saattaisi VATT:n mukaan olla uudesta verosta aiheutuva hallinnollinen taakka ja verojärjestelmän monimutkaistuminen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE