Ainahan on maksettava eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu. Vanhassa Nikkelimarkka-iskelmässä on kiteytetty velkaan liittyvät asenteet. Velkaa pidetään häpeällisenä asiana. Ruotsin kielessä sana skuld tarkoittaa sekä velkaa että syyllisyyttä.

Talousviisaat muistuttavat aina, että valtion velkaa ei pidä verrata yksityishenkilön velkaan. Joitakin yhtäläisyyksiä niiden välillä on, mutta rinnastaminen on usein harhaanjohtavaa.

– Valtion velka on seurausta varallisuusaseman muuttumisesta. Valtio velkaantuu tai velka pienenee riippuen siitä, onko talous ali- vai ylijäämäinen, Tukholman yliopiston kansantaloustieteen professori Markus Jäntti sanoo.

Jäntti huomauttaa, että kun hän puhuu valtion velasta, hän viittaa myös laajemmin julkisen sektorin velkaan.

Yleisesti ottaen vakaus ja ennustettavuus ovat julkisessa taloudenpidossa hyviä ja tavoiteltavia asioita. Turhaa tempoilua on syytä vältellä. Jos kriisin tullessa veroja nostettaisiin tai menoja leikattaisiin liian äkillisesti, luottamus talouteen saisi kovan kolauksen.

– Verotuksen pitäisi olla verrattain vakaata ja ennustettavaa. Tilapäiset häiriöt voidaan siksi hoitaa valtion menojen kautta. Tämän seurauksena, suhdanteesta tai häiriöstä riippuen, valtion velka joko nousee tai laskee, Jäntti sanoo.

Pääsääntöisesti ei ole siis järkevää, että valtio pyrkii kaikissa tilanteissa tasapainottamaan budjettinsa.

– Se saattaisi vahvistaa talouden häiriön kielteisiä vaikutuksia. Velan tehtävä on toimia puskurina häiriölle, Jäntti sanoo.

Nyt negatiivisia yllätyksiä on piisannut. Koronapandemia ja Ukrainan-sota ovat aiheuttaneet talouteen sokkeja. Terveydenhuoltoon on jouduttu satsaamaan entistä enemmän, sähkön hinnan noustessa on täytynyt tukea pienituloisimpia ja turvallisuusasiat ovat vaatineet lisää rahoitusta.

– Velka on keino rahoittaa tärkeitä asioita nopealla aikataululla. Velkaan ei pidä suhtautua tunteella, vaan työkaluna, jota kaikki käyttävät silloin, kun siitä on hyötyä, Kalevi Sorsa Säätiön toiminnanjohtaja Lauri Finér sanoo.

On ainakin kolme yleistä syytä, joihin valtio tarvitsee velkaa. Ensiksikin velalla voidaan reagoida ikäviin yllätyksiin ja kriiseihin. Toiseksi velkaa tarvitaan suhdannepolitiikassa, jotta talouden toimintakyky ei häiriinny. Taantumassa voi velkaantua enemmän, koska sillä saadaan pitkällä aikavälillä positiivisempia vaikutuksia kuin vyötä kiristämällä. Sen sijaan noususuhdanteessa velkaa on viisasta vähentää. Kolmanneksi, suhdanteesta riippumatta velka on julkiselle sektorille keino rahoittaa investointeja.

– Jos velan kustannukset ovat pienemmät kuin investoinnin odotettu tuotto, niin silloin velkaa kannattaa ottaa, Finér sanoo.

Matalien, ja jopa negatiivisten, korkojen aikaan innokkaimmat kehottivat ottamaan reippaasti lainaa. Nyt korot ovat nousseet pari prosenttia keskuspankkien rahapolitiikan ja inflaation vuoksi, mikä tarkoittaa, että valtionvelan korkomenot nousevat.

– Ensi vuoden budjetissa korkomenot ovat noin 1,5 miljardia euroa. Se on merkittävä nousu, mutta ei dramaattinen, Finér sanoo.

Viime vuonna korkomenot olivat noin 800 miljoonaa euroa. Korkeimmillaan korkomenot ovat olleet vuonna 1998, jolloin valtio joutui pulittamaan niihin yli 5,6 miljardia euroa. Vertailun vuoksi valtion ensi vuoden budjetti on noin 80 miljardia euroa.

Sopivasta julkisen velan tasosta käydään jatkuvasti kiivasta keskustelua. On hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, milloin hälytyskellojen pitäisi soida. EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen mukaan jäsenmaiden pitäisi pyrkiä rajaamaan velka 60 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Finanssikriisin jälkeen laajaa kannatusta sai Harvardin yliopiston professorien Carmen Reinhartin ja Kenneth Rogoffin näkemys, että 90 prosenttia suhteessa BKT:hen on kynnys, jonka yli ei pitäisi mennä.

– Se on sittemmin kyseenalaistettu. Jotkut kiinnittävät huomiota siihen, onko velka räjähtävällä vai hallittavalla uralla. Toiset taas pitävät silmällä, ollaanko EU:n vaatimissa rajoissa vai ei, Jäntti sanoo.

– Minulla ei ole selkeää näkemystä, mikä olisi sopiva taso. Mutta jos velka on nopeasti nousevalla uralla, vaikka taloustilanne on hyvä, niin se ei näytä hyvältä.
Jäntin mukaan velan määrän ongelmallisuus on riippuvainen monista seikoista, kuten korkotasosta, talouskasvusta ja väestön kasvusta. Merkittävintä on seurata tulojen ja menojen tasapainoa.

– Velan kasvu-ura on kaikkein huolestuttavin puoli. En sano, että tilanne on nyt huolestuttava. Suomen velan taso on kuitenkin verrattain maltillinen, Jäntti sanoo.

– Julkisella taloudella on haasteita lähivuosina ja keskipitkällä aikavälillä, joten tietynlainen maltillisuus on hyvästä.

Suomen julkinen velka on nyt hieman yli 70 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euromaiden keskimääräinen velka on liki sata prosenttia suhteessa BKT:hen.

– Historian valossa ei ole mitään lukua, joka olisi sopiva taso valtion velalle. Sellaisen väittäminen on älyllistä epärehellisyyttä, Lauri Finér sanoo.

Ennen finanssikriisiä, eli 15 vuotta sitten, Suomen talouden tilanne oli sellainen, että nykyinen velkataso olisi hirvittänyt. Toisaalta jos katsotaan tilannetta puolitoista vuotta sitten, niin silloin ennustettin, että nyt velka-aste olisi kymmenen prosenttiyksikköä nykyistä enemmän, eli velkaa olisi 25 miljardia euroa enemmän, kun suhteuttaa tämän vuoden bruttokansantuotteeseen.

– Ei silloin ollut välttämättä sen isompaa huolta kuin nytkään. Erot ovat isoja, mutta ne eivät välttämättä näy reaalitaloudessa. Kaikki tavoitteet elävät ajassa, Finér sanoo.

Velkakeskustelun tiimellyksessä on tapana moittia syömävelan ottamista, mutta investointivelkaan suhtaudutaan suopeammin. Syömävelka tarkoittaa kulutuksen ja juoksevien menojen rahoittamista. Sitä paheksutaan, koska se on ikään kuin yli varojen elämistä. Sen sijaan investointivelka kuulosta siltä, että velan ottamista on punnittu ja todettu pidemmän päälle kannattavaksi sijoitukseksi.

– Ei ole välttämättä mielenkiintoista eritellä, mikä osa velasta on investointia ja mikä syömävelkaa. Velan muutos on seurausta julkisen talouden yleisestä tasapainosta, Markus Jäntti sanoo.

– Mielenkiintoinen kysymys on, mikä osa julkisen talouden tasapainon muutoksesta on kasvaneiden puhtaiden kulutusmenojen seurausta ja mikä siitä on investointia.

Jäntin mielestä investoinnin käsite on jo lähtökohtaisesti monimutkainen.

– Onko varhaiskasvatus ja peruskoulutus investointia vai kulutusmenoja? Jos investointi on varojen käyttöä, joka tulevaisuudessa tuottaa jotain, niin eikö tämän määritelmän mukaan voida ajatella niitä investoinneiksi, Jäntti pohtii.

– Lukittaudumme liian helposti siihen, että vain fyysisen pääoman muutos nähdään investointina, kuten koneita, rakennuksia ja tuotantolaitoksia. Toisaalta meillä on sairaiden lääkitsemistä, lastenhoitoa ja opettamista. On pikkuisen arveluttavaa ajatella, että edelliset ovat investointeja ja jälkimmäisten rahoittaminen on syömävelan ottamista.

Sananlasku muistuttaa, että velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa. Käytännössä se tarkoittaa, että finanssipolitiikkaa tehdessä alijäämää on helppo tehdä, mutta menojen karsiminen tai tulojen kohentaminen onkin tuskallista ja kellosepän tarkkaa työtä.

Valtion velan lyhentäminen tarkoittaa talouden tasapainottamista. Tuloja täytyy olla enemmän kuin menoja. Sopeuttamiseen on nippu vanhoja tuttuja mutta kivuliaita keinoja, kuten verojen nostaminen, leikkauslistat ja juustohöylä.

– Ensin pitää kysyä, kannattaako nyt sopeuttaa, eli onko se oikea tapa vahvistaa julkista taloutta. Huoli velasta on vain yksi huoli, samaan aikaan on muitakin huolia, Lauri Finér sanoo.

Viimeisen parin vuoden aikana kriisit ovat kurittaneet yhteiskuntaa. Se on kiihdyttänyt velkaantumista. Velan ottamiselle on ollut kuitenkin laaja konsensus.

– Nyt on myös ennustettu, että tänä talvena käynnistyy euroalueella iso taantuma, joten sopeutukselle ei ole välttämättä oikea aika, Finér sanoo.

– Jos esimerkiksi työttömyys kasvaa ja työttömien tukia kavennetaan, niin se voi syventää taantumaa ja on julkisen talouden kannalta haitallista pitkällä aikavälillä.

Kun sopeutuksen aika tulee, Finér aloittaisi työn tiivistämällä veropohjaa ja torjumalla verovälttelyä.

– Verotuksen puolella on useita epäkohtia, jotka on tutkimuksissa todettu talouden kannalta haitallisiksi. Ne vääristävät markkinoita, ja osa on epäreiluja, Finér sanoo.

Valtiovarainministeriö on nostanut esiin listaamattomien osakeyhtiöiden osinkojen verohuojennuksen. Ministeriön laskelmassa sen määrä on vuositasolla 830 miljoonaa euroa.

– Jos siihen puututtaisiin, veroja voisi kertyä lisää joitakin satoja miljoonia euroja. Meillä on tämäntapaisia veropohjan aukkoja.

Veroaukkoja kuromalla voisi saada Finérin arvion mukaan enimmillään muutamia miljardeja euroja. Leikkaamalla on vaikea päästä edes miljardiin euroon, jos ei halua heikentää tuntuvasti sosiaaliturvaa ja peruspalveluja.

Talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan hallituksen velanotto vuonna 2022 on perusteltua, mutta vakauttamiseen tarvitaan suunnitelma. Arviointineuvosto on ehdottanut laajaa parlamentaarista valmistelua, jotta julkisen sektorin alijäämäisyys saadaan korjattua. Laaja parlamentaarinen työ sitouttaisi tulevat hallitukset pitkän aikavälin toimenpiteisiin.

Markus Jäntti on arviointineuvoston kanssa samoilla linjoilla.

– Julkista taloutta voidaan sopeuttaa siten, että sillä on laaja demokraattinen hyväksyntä. Tällaisella työskentelyllä pyrittäisiin sitouttamaan puolueet yli vaalikausien. Riippumatta siitä, mikä sattuu tulemaan hallituskoalitioksi, Jäntti sanoo.

Hän suhtautuu penseästi valtiovarainministeriön joulukuussa julkaisemaan virkamiespuheenvuoroon, joka arvioi tulevan vaalikauden talous- ja hallintopolitiikan lähtökohtia. Ministeriön julkaisussa peräänkuulutetaan, että julkista taloutta on tarpeen vahvistaa vähintään yhdeksällä miljardilla eurolla kahden seuraavan vaalikauden aikana tulevien sukupolvien hyvinvoinnin turvaamiseksi.

– Pidän näitä valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuoroja onnettomina. Virkamiehet pyrkivät vaikuttamaan sekä vaalien lopputulokseen että politiikkaan, jonka hallitus ottaa vaalien jälkeen hallitusohjelmaan, Jäntti sanoo.

– Se asettaa demokratian instituutiot ihan väärään järjestykseen. Pidän näitä ulostuloja epädemokraattisina. On kiusallista, että valtiovarainministeriö tekee näitä jatkuvasti, ja varsinkin eduskuntavaalien alla.

Suomalaisen poliittisen keskustelun perusteella voisi päätellä, että oikeistopuolueet kannattavat talouskuria ja vasemmistolla on kukkaron nyörit löysemmällä. Liian lempeää elvyttämistä ja velanottamista pidetään vasemmistopuolueiden helmasyntinä.

– En allekirjoita tuota, että oikeisto olisi talouskurin kannattaja. Hyvin vähän pitää tapahtua Suomessa, jottei oikeisto ole lupailemassa veronalennuksia, Jäntti sanoo.

– Silmiin pistävää on se, että keskustan ja kokoomuksen ulostuloissa on jonkin aikaa väläytelty tuloveron alennuksia. Veroalennuksia luvatessa kestävyysvaje tuntuu unohtuvan hyvin helposti.

Jäntti huomauttaa, että oikeistolla on taipumusta operoida valtion tulopuolella, kun taas vasemmistolla on halua operoida menopuolella.

– Se on ehkä olennainen ero. Oikeisto on hyvin herkästi lupaamassa isoja tuloveron alennuksia, jotka ovat yhtä vastuutonta julkisen sektorin velkaantumisen näkökulmasta kuin holtiton menopuoli.

*

Juttu on julkaistu Demokraatin printtilehdessä 1/2023.