Puolueet ovat sopineet velkajarrun käyttöönottamisesta julkisen taloutemme vakauttamiseksi. Vaalikaudella 2027-2031 noudatetaan EU:n sääntöjä, ja säästöjen ja veronkorotusten yhteismäärä on arvioitu noin kuuteen miljardiin euroon.

Vaalikaudella 2031-2035 noudatetaan aikanaan kansallisia, tiukempia sääntöjä. Vasemmistoliittokin on sitoutunut EU:n sääntöihin, mutta jäi ulos kansallisista säännöistä.

Edessä on julkisten menojen karsimista, joihin puolueet valmistautuvat omista lähtökohdistaan. Velkajarrun käyttöönottoa eivät helpota puolustusmenoihin tulevat Nato-jäsenyyden velvoittamat, merkittävät lisämenot.

Puolustusmenot eivät voi nousta keskeisten sosiaali-, terveys- ja sivistysmenojen kustannuksella.

ORPO-PURRAN HALLITUS on kurittanut suomalaisia ja hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluita heikentämällä, niiden rahoitusta säätämällä. Kovin harva ymmärtää, että hyvinvointialueet eivät ole tehneet alijäämää.

Valtion antama rahoitus on ollut alijäämäistä. Vuoden 2023 valtion budjettiin varattu hyvinvointialueiden rahoitus oli noin 1,4-1,5 miljoonaa euroa alijäämäinen aloituksen kustannuksiin verrattuna.

Kuntien ja sairaanhoitopiirien tilinpäätökset vuodelta 2022 olivat noin 700 miljoonaa euroa suuremmat kuin mitä valtionrahoitukseen oli varattu.

Keväällä 2023 solmittu hoitoalan työehtosopimus nosti – ansaitusti – henkilöstökustannuksia reilulla 400 miljoonalla eurolla. Myös ostopalvelujen ja vuokratyövoiman kustannukset kasvoivat merkittävästi.

Lisäksi Venäjän hyökkäyssota nosti inflaation kautta muita kustannuksia. Pirkanmaalla käytettiin ensimmäisenä vuotena myös paljon ulkopuolista konsulttityötä palveluverkon leikkausten ja supistusten suunnittelussa.

Hyvinvointialueiden rahoituslaki säädettiin kesällä 2021 aivan toisenlaisessa tilanteessa kuin millaiseksi se realisoitui. Rahoituksen alijäämän kattamisvelvollisuus säädettiin hyvinvointialueiden tehtäväksi vuoden 2026 loppuun mennessä – ja arvioitiin että se onnistuisi merkittävästi pienemmillä summilla kuin sitten on tapahtunut.

Hallitus on käyttänyt tätä alijäämän kattamisvelvollisuutta täysimääräisesti hyväkseen. Alueita on pakotettu tekemään leikkaus- ja sopeuttamispäätöksiä rahoituslakiin vedoten. Myös investointien rahoitukseen tarvittavaa lainanottovaltuutta ja siihen liitettyä talouden sopeutusohjelmaa on hyödynnetty leikkausten tekemisessä.

Leikkaukset ovat kohdistuneet erityisesti sosiaalipalveluihin sekä jo ennestään heikolla olleeseen julkiseen perusterveydenhuoltoon.

MITÄ EHDOTTAISIN? Suomi on pinta-alaltaan laaja maa hyvin pienellä väestöpohjalla. Hajautamme pieniä resurssejamme monikanavaiseen perusterveydenhuoltoon.

Hallitus on ohjannut yksityisiin perusterveydenhuollon palveluihin puoli miljardia ja työterveyshuollon julkinen tuki Kela-korvauksien kautta on vuosittain samaa luokkaa. On ollut huvittavaakin, ellei itkettäisi, seurata hallituksen yksityisen terveyspalvelujen tukemiseen jatkuvasti kehittelemiä, vaihtuvia ideoita, kun edelliset ovat osoittautuneet toimimattomiksi. Monet ideat tuntuvat isojen terveysjättien keksimiltä.

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö ja strategiajohtaja avasivat jo keskustelua monikanavaisesta rahoituksesta.

Velkajarrun käyttöön ottamisen jälkeen meidän ei enää kannata eikä pidä laittaa veronmaksajien rahaa kolmeen päällekkäiseen järjestelmään; hyvinvointialueiden perusterveydenhuoltoon, yksityiseen työterveyshuoltoon ja lääkärivastaanottoihin.

Ne kilpailevat koko ajan myös hoitoalan työvoimasta ja tällä heikentävät julkista perusterveydenhuoltoa. Päätös on sinänsä helppo toteuttaa. Se vaatii vain Kela-korvausten poistamista kummaltakin järjestelmältä. Vahvoja intressipiirejä on etujansa puolustamassa.

ALUEIDEN KESTÄVÄN rahoituksen järjestäminen on mielestäni ensimmäinen ja keskeinen tehtävä velkajarruneuvotteluihin.

Nykyhallituksen jääräpäisyys uhkaa suurinta osaa hyvinvointialueita ja sen kautta kansalaisia.

Tämä on näkynyt monin tavoin perusterveydenhuollon hoitotakuun pidentämisen kautta ihmisten luottamuksen heikentymisenä. Samoin ikäihmisten, vammaisten ihmisten sekä mielenterveyskuntoutujien sosiaalipalveluissa.

Suuret, kansainvälisten pääomasijoittajien omistamat sotejätit hallitsevat merkittävällä tavalla hyvinvointialueiden palveluja. Ostopalvelut muodostavat karkeasti puolet valtion 26,5 miljardin hyvinvointialueiden kustannuksista.

Samalla sotejätit hallitsevat myös työterveyshuoltoa sekä yksityistä vastaanottotoimintaa. Niiden omistajille valuu merkittävällä tavalla veroeurojamme Suomen löperön konsernilainsäädännön kautta.

Konsernilainojen korot sekä konsernien sisäiset maksut ja rojaltit vähentävät niiden maksamia veroja, verojalanjälkeä. Jäteillä työskentelevät lääkärit pystyvät myös muuntamaan palkkatuloja pääomatuloiksi. Nämä erät pitäisi palauttaa ohenevaan veropohjaamme.

Terveysjättiyhtiöillä on nykyisin erittäin suuri valta ja neuvotteluasema. Se näkyi Pirkanmaalla räikeästi, kun ne pystyivät kieltäytymään tarjoamasta ikäihmisten ympärivuorokautista palveluasumista hyvinvointialueen asettamalla kattohinnalla.

Pienet ja järjestötaustaiset yritykset puolestaan joutuivat suostumaan pakon edessä. Hyvinvointialue rakensi edellä mainituille yhtiöille palvelusetelijärjestelyn kalliimmalla vuorokausihinnalla. Sotejäteillä on myös kansainväliset hankintaketjut omien tarvikkeidensa, lääkkeidensä ja aterioidensa hankkimiseen.

Ne heikentävät alue- ja paikallistaloutta monin tavoin ja uhkaavat varsinkin reuna-alueiden apteekkien kautta myös huoltovarmuutta.

HYVINVOINTIALUEIDEN RAHOITUS pitää saada kestävälle pohjalle. Sen vakauttaminen antaa todellisen mahdollisuuden hyvään johtamiseen, joka on suopea muun muassa henkilöstön innovaatioille.

Hyvinvointialueet tarvitsevat välttämättä lisäaikaa aloitusvaiheen rahoituksen alijäämän kattamisessa. Muutoin joudutaan tekemään vielä lisää lyhytnäköisiä leikkauksia, jotka tulevat maksamaan tulevaisuudessa enemmän.

Kansanterveysjärjestöt ovat nostaneet esiin valtimoterveyteen liittyvät kysymykset. Nämä suuret kansantaudit eli diabetes, sydän- ja verisuonisairaudet sekä aivo- ja muistisairaudet vaatisivat perusteellista huomiota ennaltaehkäisevässä toiminnassa ja perusterveydenhuollossa.

Järkevällä toiminnalla voitaisiin ehkäistä vaativia erikoissairaanhoidon kustannuksia. Suomessa ennaltaehkäiseviin palveluihin käytetään vain noin yksi prosentti kaikista menoista. Kestävän kehityksen kannalta olisi tärkeää nostaa ennaltaehkäisevän toiminnan osuus 2,5 prosenttiin.

Meillä käytetään mielenterveyspalveluihin noin kymmenesosa siitä summasta, mitä niiden yhteiskunnalliset kustannukset maksavat. Lasten ja nuorten mielenterveydenongelmat ovat lisääntyneet, työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle jää yhä enemmän niin kutsuttuja NEET-nuoria.

Tanskan mallin mukainen älylaitteiden kielto ja sosiaalisen median rajoittaminen lienee tarpeen ottaa käyttöön.

Kirjoittaja on aluevaltuutettu (sd) Pirkanmaan hyvinvointialueella.