Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Venäjällä pian duumanvaalit – Tutkijan mukaan kontrolli on ennennäkemätöntä

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Ulkopoliittisen instituutin UPI:n vanhempi tutkija Jussi Lassila.

Venäläisten ostovoima ei ole noussut, mutta hinnat ovat. Korona ei ole hävinnyt mihinkään, päinvastoin: esimerkiksi elokuussa kirjattiin vielä ennätyksellisiä kuolinlukuja. Maastopalotkin roihuavat.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Asetelman ei pitäisi luvata varmaa jatkokautta vallanpitäjille. Venäjällä ei kuitenkaan ole näköpiirissä mahdollisuutta, että kannatustaan menettänyt valtapuolue Yhtenäinen Venäjä häviäisi vajaan kahden viikon kuluttua pidettävät parlamenttivaalit.

Tähtäimessä on vähintään kahden kolmasosan enemmistö duuman paikoista. Miten se varmistetaan?

– Niillä toimilla, mitä on jo aiemmin nähty, eli ennennäkemättömällä repressiolla (sorrolla), tiivistää vanhempi tutkija Jussi Lassila Ulkopoliittisesta instituutista.

Hänen mukaansa aiempaan verrattuna uutta on vain se, että tehoja on lisätty entisestään: kaikki vähänkin vaarallisena pidetyt ehdokkaat on siivottu pois ehdokaslistoilta, ja likimain kaikki jäljellä olevat riippumattomat mediat ovat saaneet “ulkomaisen agentin” leiman. Minkäänlaisia protesteja ei sallita.

Lassilan mukaan edellä mainittu on valmistautumista siihen, että jos vaalitulos kaikesta huolimatta alkaa näyttää valtaapitävien kannalta katastrofilta, voidaan turvautua ennen näkemättömään vaalivilppiin.

– Sitä nyt joka tapauksessa ilmenee, mutta missä mitassa vilppiä joudutaan käyttämään, on vielä avoin kysymys, hän sanoo.

Äänestyksen venyttäminen kolmipäiväiseksi on Lassilan mukaan sekin tarkoitettu antamaan lisäaikaa vaalitulokseen reagoimiseen.

Otteiden tiukentamisen ohella Venäjällä on käytössä myös toinen vanha keino eli rahan jakaminen vaalien alla tietyille kohderyhmille, kuten eläkeläisille, lapsiperheille ja sotaväelle. Tällaisten vaaliporkkanoiden vaikutus on Lassilan arvion mukaan kuitenkin rajallinen.

– Tällainen vetoaa niihin äänestäjiin, joihin se on ennenkin vedonnut, mutta ei tällä mitään merkittävää lisätukea saada mobilisoitua, hän arvioi.

Duumanvaalit eroavat Lassilan mukaan presidentinvaaleista tai viime kesän perustuslakikansanäänestyksestä. Kahdessa viimeksi mainitussa Venäjän johdon huolena oli saada äänestysprosentti riittävän korkeaksi, parlamenttivaaleissa sen pitäisi jäädä sopivan alhaiseksi.

Kunhan valtion budjetista riippuvat työntekijät, eläkeläiset, sotilaat ja muut ydinäänestäjät saadaan uurnille, voivat muut pysyä kotona.

–  Ehdokkaiden ennakkoseulonnan ja kaiken muun kontrollin tavoitteena on se, että vaikka Yhtenäisen Venäjän ehdokas saisi minimaalisen vähän ääniä, niin hän saa niitä kuitenkin eniten, Lassila sanoo.

Täsmälleen päinvastaista tavoittelee vangitun oppositiojohtajan Aleksei Navalnyin verkosto ja sen ylläpitämä niin kutsuttu älykkään äänestämisen järjestelmä. Se pyrkii siihen, että mahdollisimman moni äänestäisi ja että äänet keskittyisivät Yhtenäisen Venäjän ehdokkaan varteenotettavimmalle vastustajalle.

Vaikka ensi kuun vaaleissa onnistuttaisiin varmistamaan toivottu lopputulos vanhoilla keinoilla, ei toiminta ole Lassilan mukaan kovin pitkänäköistä. Ruuvia kun pitää kiristää vaaleista toiseen, mikä on omiaan luomaan oppositioon siltä aiemmin puuttunutta yhtenäisyyttä.

– Toisaalta ruuvin löysääminen päästäisi todennäköisesti höyryjä pihalle arvaamattomalla tavalla. Hallinnon vaihtoehdot ovat vähissä, sorron käytöstä on vaikea perääntyä, Lassila kuvailee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE