Ulkomaat
1.10.2024 11:35 ・ Päivitetty: 1.10.2024 11:35
Venäjän alustavassa ensi vuoden budjetissa sotamenot nostetaan ennätystasolle
Jos Venäjän ensi vuoden budjettisuunnitelmat toteutuvat, maa voisi talouden puolesta jatkaa hyökkäyssotaansa Ukrainassa nykymenolla parin vuoden ajan.
Asiaa arvioi vanhempi ekonomisti Sinikka Parviainen Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitoksesta Bofitista.
Toisaalta jos esimerkiksi inflaatio ryöpsähtää, valtion kustannukset nousevat joka saralla.
Alustavassa ensi vuoden budjetissa sotamenot nostetaan ennätystasolle. Parviainen kertoo, että budjetissa 40 prosenttia menoista on varattu puolustukseen ja kansalliseen turvallisuuteen liittyviin menoihin.
- Pelkät sotamenot olisivat 32 prosenttia (Venäjän) federaation budjetista, Parviainen kertoo STT:lle.
Budjettiesitys esiteltiin tällä viikolla Venäjän duumalle eli parlamentin alahuoneelle.
TÄLLE vuodelle Bofit ennustaa Venäjälle 3,5 prosentin talouskasvua. Ennustetta on nostettu keväästä 1,5 prosenttiyksiköllä.
- Ihan sen takia, että se alkuvuosi oli paljon vahvempi, kuin mitä me odotimme, varsinkin vuoden ensimmäinen kvartaali.
Yksityinen kulutus on kasvanut vahvasti palkkojen nousun myötä.
- Palkkoja on nostettu tosi kovalla tahdilla yhä tänä vuonna.
Vuoden alkupuoliskolla reaalipalkat nousivat yhdeksän prosenttia, eli palkkojen ostovoima nousi tämän verran.
- Se tarkoittaa sitä, että kuluttajilla on edelleen hyvät mahdollisuudet ostella tavaroita ja kuluttaa palveluita.
TALOUSKASVUUN on vaikuttanut myös reipas lainanotto. Erityisesti yritykset ovat ottaneet paljon lainoja, vaikka korot ovat todella korkealla.
- Lainananto on kasvanut 20 prosenttia keskimäärin joka kuukausi, että se vauhti on ollut aika kovaa.
Erityisesti yrityssektorilla taustalla on ilmeisesti valtion tukiohjelmia, joita ei ole välttämättä sidottu vaihtuviin korkoihin.
Kolmas taloutta vauhdittava tekijä on ollut valtion menojen kasvu. Panostuksia on tehty esimerkiksi tuotantolaitoksiin ja kiinteistöihin.
Tämän vuoden loppua kohden Venäjän talouskasvu hidastuu ennen kaikkea työvoimapulan ja tuotannon pullonkaulojen vuoksi. Ne johtuvat esimerkiksi koneiden ja laitteiden rajallisesta saannista.
Bofit ennustaa, että vuosina 2025-2026 Venäjän talouskasvu hidastuu noin yhteen prosenttiin eli lähelle Venäjän talouden pitkän aikavälin potentiaalista kasvua. Ennusteeseen liittyvä epävarmuus on suurta. Venäjän taloudesta puuttuu tilastotietoa, ja toisaalta talouskehitys voi muuttua merkittävästi hyökkäyssodan tapahtumien myötä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.