Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Venäläisten turistiviisumit tänään valtioneuvoston käsittelyssä

LEHTIKUVA / SASU MAKINEN
Ihmisiä saapuu Vaalimaan raja-asemalle 28. syyskuuta.

Periaatepäätös venäläisten turistiviisumeista on tulossa tänään valtioneuvoston käsittelyyn. Asiasta on tarkoitus järjestää myös tiedotustilaisuus, jossa kerrotaan päätöksen yksityiskohdista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Asiasta kertoi ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) hallituksen infossa eilisiltana. Hänen mukaansa valmistelu on asiassa pitkällä.

Valtioneuvoston viestintäosasto kertoi eilen, että tulossa oleva periaatepäätös rajoittaa “merkittävästi venäläisten kauttakulkua Suomen kautta muualle Schengen-alueelle sekä turistimatkailua Suomeen”.

Haavisto on kertonut, että hallituksen tulevan periaatepäätöksen nojalla viranomaiset voisivat estää kokonaan Suomeen turistiviisumilla pyrkivien venäläismatkailijoiden liikkumisen rajan yli. Myös olemassa olevien viisumien suhteen harkinta tehdään uudelleen.

HALLITUS JA VIRANOMAISET ovat pohtineet viisumikysymystä kesästä alkaen. Jo syyskuun alusta alkaen myönnettävien viisumien määrää rajattiin murto-osaan aiemmasta.

Eurooppaoikeuden professori Juha Raitio Helsingin yliopistosta totesi eilen STT:lle, että päätöksenteon poukkoilevuutta selittää se, ettei viisumisääntelyä ole suunniteltu nykyisenkaltaista tilannetta varten.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE