Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Vetoan ihan jokaiseen teistä” – Marinilta painava vetoomus tiedotustilaisuudessa

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Pääministeri Sanna Marin (sd.).

Hallitus kertoi tiedotustilaisuudesta uusista keinoista rajoittaa koronan ja etenkin ärhäkästi tarttuvien koronamuunnosten leviämistä.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Pääministeri Sanna Marin (sd.) vetosi tilaisuudessa kansalaisiin siinä, että testeihiin hakeuduttaisiin nykyistä matalammalle kynnyksellä.

– Meillä on iso haaste siinä, että ihmiset hakeutuvat tällä hetkellä koronavirustesteihin paljon vähemmässä mittakaavassa kuin vielä ennen joulua.

– Eli meidän pitäisi saada nyt kaikki teidät, joilla on vähääkään oireita, käymään testeissä niin, että saisimme paremman käsityksen ja kuvan nykyisestä epidemiatilanteesta.

Marinin mukaan nyt tilastoista on havaittavissa se, että testeihin ei hakeuduta niin matalalla kynnyksellä kuin olisi syytä.

– Joten vetoan ihan jokaiseen teistä, että testiin mennään, jos on minkäänlaisia oireita.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE