Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vihreiden Niinistö ei pidä blokkipolitiikkaa mahdollisena

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö sanoo Demokraatille, ettei hän pidä mahdollisena tai hyvänä, että Suomessa siirryttäisiin blokkipolitiikkaan.

–Blokki pakottaa puolueet janalle, joka ei ole enää tätä päivää, Niinistö sanoo.

Kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) ehdotti tänään, että SDP, Vasemmistoliitto menisivät vaaleihin yhteiseen ohjelmaan sitoutuneina.

– Arvostan sitä, että vihreitä arvoja lähellä oleva Tuomioja tuo usein esiin yhteistyömahdollisuuksia, Niinistö kommentoi ja sanoo, että hänen Tuomiojan kanssa on tehty yhteistyötä ennenkin esimerkiksi solidaarisuuskysymyksissä.

Niinistön mukaan blokkipolitiikka kumminkin kaventaisi ihmisten äänestämisvaihtoehtoja.

Niinistön mukaan Vihreiden arvot ovat monessa asiassa lähellä SDP:tä ja Vasemmistoliittoa, mutta Vihreät haluaa tarjota oman vaihtoehdon ja arvot.

– Vaaleissa pohditaan mikä on Vihreiden ja SDP:n kannatus ja se vaikuttaa siihen, mistä asetelmista vaalien jälkeen neuvottelemme mahdollisesta hallitusyhteistyöstä.

Lisää aiheesta

Niinistön mukaan Vihreiden ja SDP:n ohjelmissa on myös eroja. Hän puhuu esimerkiksi suhtautumista perustuloon ja ympäristöasioihin.

Niinistö lisää, että Vihreät on tehnyt oppositiossa yhteistyötä myös RKP:n kanssa ja puolue haluaa pitää yhteistyön mahdollisuudet mahdollisimman laajana.

– Yhteistyötä pidän hyvänä oppositiossa ja pidän tärkeänä, että hyvä yhteistyö jatkuu. Hallitus tekee kohtuutonta oikeistolaista leikkauspolitiikkaa, sitä ei voi hyväksyä.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoi tänään Demokraatille suhtautuvansa myönteisesti SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreitten väliseen yhteistyöhön ennen vaaleja.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne totesi, että suunnanmuutokseen tarvitaan kaikkia edistyksellisiä voimia Suomessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE