Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

Vihreiden puoluesihteeri kuuli Sinnemäen rikosepäilyistä ennen ehdokkaaksi asettamista

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Vihreiden puoluesihteeri Veli Liikanen (kuvassa) kertoo kuulleensa pormestariehdokas Anni Sinnemäkeen liittyvistä rikosepäilyistä ennen kuin Helsingin vihreät asetti tämän ehdokkaakseen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Liikanen sanoo STT:lle, ettei hän tuolloin informoinut asiasta puheenjohtaja Maria Ohisaloa. Perusteena oli se, että kyse oli Helsingin vihreiden asiasta.

Liikanen kertoo, että tuolloin ei käyty laajempaa keskustelua siitä, pitäisikö rikosepäilystä kertoa julkisuuteen. Syynä oli Liikasen mukaan se, että kyse oli pidemmästä jatkumosta ja aihetta oli jo aiemmin käsitelty laajalti julkisuudessa.

Rikosepäily liittyy vuonna 2016 tehtyihin Helsingin Meilahden huvila-alueen poikkeamislupapäätöksiin, joissa osa alueen asukkaista on epäillyt Sinnemäen käyttäneen poliittista valtaansa epäoikeudenmukaisesti.

Liikanen muistuttaa, että Helsingin hallinto-oikeus on jo käsitellyt asiaa ja todennut, ettei Sinnemäki ollut esteellinen. Päätöksestä on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja samasta asiasta on myös tehty tutkintapyyntö, josta poliisi siis on aloittanut esitutkinnan.

Liikasen mukaan tuntui luontevalta, että esitutkinnasta olisi kerrottu sen valmistuttua. Hänen mukaansa tutkinnan oli odotettu valmistuvan nopeammin.

Liikanen pitää selvänä, ettei Sinnemäki ole syyllistynyt rikokseen.

–  Minulla ei ole ollut siitä mitään epäselvyyttä.

Entä miten uutinen vaikuttaa huomisten kuntavaalien tulokseen?

–  Vaaleissa on kyse isommista kysymyksistä ja tämä tapaus on ollut esillä jo aiemmin, Liikanen vastaa.

Korjattu otsikon kirjoitusvirhe.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE