Politiikka
1.12.2020 13:56 ・ Päivitetty: 1.12.2020 14:29
Viitanen penää konkretiaa asuntopoliittiseen ohjelmaan – jätti kirjallisen kysymyksen
Entinen asuntoministeri Pia Viitanen on jättänyt kirjallisen kysymyksen asuntopolitiikasta.
Kansanedustaja Viitanen (sd.) toteaa Demokraatille kantaneensa pitkään huolta siitä, että asuntopolitiikassa ei ole pitkäjänteisyyttä eikä kohtuuhintaista asuntotuotantoa saada lisättyä.
– Vaikka SDP oli viime kaudella oppositiossa, saimme silti tarkastusvaliokunnasta eduskunnan yksimielisesti hyväksytyt linjanvedot pitkäjänteiseen asuntopolitiikkaan. Se oli eräänlainen virstanpylväs.
Tarkastusvaliokunta halusi Suomeen kahdeksan vuoden asuntopoliittisen ohjelman, jossa katsottaisiin konkreettisia asuntopolitiikan tavoitteita ja keinoja.
– Samassa yhteydessä nostimme valiokunnassa jo esiin muutamia ideoita. Kun vaalit tulivat ja uusi hallitus koottiin, hallitusohjelmaan kirjattiin suoraan tarkastusvaliokunnan esittämät kohdat.
Nyt asuntopolitiikkaa on tarkasteltu parlamentaarisessa seurantaryhmässä. Asiaa varsinaisesti valmistelevan työryhmän puolestaan on määrä jättää selonteko eduskunnalle tämän vuoden loppuun mennessä.
Viitanen toivoo, että työryhmästä eduskuntaan tulevassa paperissa olisi jo riittävästi tavoitteellisuutta ja konkreettisia keinoja.
– Esimerkiksi jälleen kerran puhuttaa se, miten kykenemme tarjoamaan ihmisille kohtuuhintaisia asuntoja.
Kirjallisessa kysymyksessään Viitanen toteaa, että yksi tärkeimmistä tarkastusvaliokunnan lausumista koskee nimenomaan kohtuuhintaisen asumisen kehittämistä ja lisäämistä.
– Lausuman täyttämiseksi ei riitä, että olemassa olevia työkaluja ja keinoja jatketaan, vaan tarvitaan lisäksi uusia. Yksi tärkeä keino on kohtuuhintaisen omistusasumisen tukemiseksi kehitettävä uusi valtiontukimalli. Tämän luomiseksi asuntopoliittisessa seurantaohjelmassa tulee linjata, että malli tarvitaan ja sen kehittäminen aloitetaan välittömästi, Viitanen vaatii.
Hän tarkentaa Demokraatille, että tällainen malli pitäisi olla jo rakenteilla.
Lisäksi seurantaohjelmassa tulisi Viitasen mukaan näkyä se, että hallituksen pitää säilyttää Valtion asuntorahaston asema itsenäisenä ja riippumattomana ja rahaston varallisuuden käyttö on suunnattava asumiseen.
– Valtion asuntorahaston (VAR) asema ja rahoitus tulee turvata myös tulevaisuudessa (ja) varmistaa, että rahastoon myös maksetaan takaisin sen myöntämät lainat ja rahaston tulevaisuus aravalainoituksen takaisinmaksun loppuessa turvataan luomalla uusia tulolähteitä rahaston rahoitusmahdollisuuksien turvaamiseksi, hän kirjoittaa kirjallisessa kysymyksessään.
Viitasen mukaan Valtion asuntorahastoa ei siis pidä siirtää osaksi valtion budjettia. Hän painottaa, että on moniakin erilaisia malleja, joilla rahastoa voidaan kartuttaa.
Viitanen on huolissaan etenkin kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen pulasta. Se näkyy erityisesti pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa. Korkotukijärjestelmä tarvitsisi hänen mukaansa isoja rakenteellisia muutoksia.
– Ihmisillä ei ole kylliksi asumisvaihtoehtoja tarjolla ja joutuu asumaan kalliisti. Jotta kohtuuhintaista vuokra-asuntoja olisi riittävästi, nykyiset tukimuodot eivät ole tehokkaita. Siksi pitäisi esimerkiksi pitkää korkotukea kehittää edelleen ja löytää siihen jo eduskuntaan tulevassa esityksessä valmiita malleja toimeenpanoon ja kehittelyyn.
Yle kertoi eilen, että Suomessa vuokralla asuvien asumismeno-osuus on selvityksen mukaan kaikkien OECD-maiden korkein, noin 32 prosenttia käytettävissä olevista tuloista.
Sanna Marinin (sd.) hallitusohjelmassa on päätetty laatia asuntopolitiikasta kokonaisvaltainen ja tavoitteellinen kahdeksan vuoden kehittämisohjelma. Ohjelman pohjaksi tehdään kattava selvitys asuntopolitiikan keskeisistä kehittämiskohteista. Ohjelma annetaan selontekona eduskunnalle vuoden 2020 loppuun mennessä. Ohjelman valmistelu on käynnistynyt noin vuosi sitten ja sen osana on kokoontunut parlamentaarinen seurantaryhmä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
