Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Viranomaiset varoittavat aseellisista mielenilmauksista Yhdysvalloissa – “Väkivalta voi pahentua ennen kuin tilanne paranee”

Viranomaiset varoittavat aseellisista mielenilmauksista ja lisäävät turvallisuusjärjestelyjä ensi viikon virkaanastujaisten ympärille.

Yhdysvalloissa ollaan huolissaan siitä, nähdäänkö maassa lisää väkivaltaisuuksia lähipäivinä tulevan presidentin Joe Bidenin virkaanastujaisten lähestyessä.

Viimeviikkoinen presidentti Donald Trumpin kannattajien hyökkäys kongressitalolle toi poliittisen väkivallan amerikkalaisten olohuoneisiin. Sen jälkeen on ollut suhteellisen rauhallista, mutta ääriryhmien pelätään suunnittelevan lisää mellakoita ennen ensi viikon keskiviikkona pidettäviä virkaanastujaisia.

Liittovaltion poliisi FBI on varoittanut aseellisista mielenilmauksista, joita on suunnitteilla ympäri maata virkaanastujaisten alla.

–  Olemme keskittyneet tunnistamaan, tutkimaan ja häiritsemään sellaisten henkilöiden toimintaa, jotka yllyttävät väkivaltaan ja rikolliseen toimintaan, FBI sanoi lausunnossa Fox Newsille.

FBI:n tietojen mukaan mielenilmauksia on suunnitteilla tulevan viikonlopun ja virkaanastujaispäivän välisenä aikana kaikkien 50 osavaltion pääkaupunkeihin sekä Washingtoniin.

Vaikka kongressin tapahtumat järkyttivät monia amerikkalaisia, CNN:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan äärioikeiston keskuudessa moni näkee viime viikon tapahtumat Capitol-kukkulalla menestyksenä. Se saattaa rohkaista tällaisia ihmisiä lisärähinöintiin.

–  Odotamme, että tämä väkivalta voi itse asiassa pahentua ennen kuin tilanne paranee, sanoi ääriryhmiä ja vihaa vastaan taistelevan Anti-Defamation League -kansalaisjärjestön toimitusjohtaja Jonathan Greenblatt.

Twitter kitkee QAnon-tilejä urakalla

Twitterin mukaan palvelussa on havaittu enenevissä määrin viestejä, joissa kannatetaan aseellisia protesteja ja ehdotetaan muun muassa aseellista hyökkäystä kongressiin tulevana viikonloppuna.

Twitter ilmoitti maanantaina jäädyttäneensä viime päivinä yli 70  000 tiliä, joiden se on katsonut olevan kytköksissä QAnon-salaliittoverkostoon. QAnon-salaliittoteoriaan uskovien mukaan maailma on korruptoituneen, jatkuvaan pedofiliaan ja rituaalimurhiin syyllistyneen satanistisen valtaeliitin hallussa. Trump on teorian mukaan pelastaja, joka johtaa hyvän joukot pahaa vastaan ja tulee pidättämään joukoittain väitettyihin rikoksiin syyllistyneitä ihmisiä.

Viime keskiviikkona kongressitaloon hyökänneiden joukossa oli muiden ääriainesten lisäksi paljon QAnon-tunnuksin varustautuneita ihmisiä. QAnon-liikehdintää tarkasti seurannut turvallisuuspolitiikan kommentaattori Janne “Rysky” Riiheläinen arvioi STT:lle, että äärimmäisimmällä QAnon-väellä vauhti kiihtyy Trumpin presidenttikauden lopun lähestyessä.

QAnon-piireissä on vaaliprosessin edetessä kohdistettu katseet aina prosessin seuraavaan vaiheeseen ja vakuutettu, että se tuo Trumpille voiton. Ensin uskottiin Trumpin voittavan itse vaalit, sitten uskottiin uudelleenlaskentojen muuttavan tuloksen, sitten uskottiin oikeusjuttuihin, sitten valitsijaäänestykseen, ja niin edelleen.

–  Ja se seuraava, 20. päivä, virkavalan vannominen, on viimeinen. Sen jälkeen ei ole paluuta. Tavallaan tässä näkee sen, että vauhti kiihtyy. Se, että pystyy pitämään sitä maailmankuvaa pystyssä, edellyttää yhä hurjempia valheita, koska todellisuus muuttuu yhä epäedullisempaan suuntaan, Riiheläinen sanoo.

“Samantyyppistä kuin Neuvostoliiton romahdus”

Riiheläinen sanoo, että Yhdysvalloissa moni on kiinnittynyt Trumpin presidenttiyteen. QAnoniin uskovat ovat aidosti odottaneet Trumpin jatkavan presidenttinä ja johtavan pian “myrskyksi” kutsuttua puhdistusta pahaa valtaeliittiä vastaan.

–  Tässä jatkuvasti latautuu sellaista pelkoa ja vihaa. Siellä on ihmisiä, joiden maailmankuva on romahtamassa. Ja se, miten ihmiset reagoivat siihen, on itse asiassa aika pelottavaa. Tavallaan tämä on jotain samantyyppistä kuin Neuvostoliiton romahdus tai jonkun kultin purkautuminen.

Vaikka somejätit ovat yrittäneet kitkeä QAnoniin liittyviä tilejä alustoiltaan ja Trumpin presidenttikausikin päättyy pian, uskoo Riiheläinen QAnon-liikehdinnän jatkuvan jossain muodossa. Hän huomauttaa, että salaperäisen Q-nimimerkin niin sanotut dropit eli viestit, jotka aloittivat koko liikehdinnän, ovat loppuneet lähes kokonaan marraskuun vaalien jälkeen.

–  Nyt se, mitä he väittivät perustaksi koko jutulle, on hävinnyt, ja se ei tunnu haittaavan ketään. Tosin olen myös nähnyt merkkejä siitä, että nämä tapahtumat ovat herättäneet joitain sellaisia, jotka eivät ehkä ole niin syvällä siellä, Riiheläinen kertoo.

Hänen mukaansa yksi olennainen kysymys tulevaisuuden kannalta on se, minkälaiseen rooliin Trump päätyy yhdysvaltalaisessa yhteiskunnassa presidenttikautensa jälkeen.

–  Trumpin toiminta on tähänkin asti säteillyt ja voimaannuttanut toimijoita myös meillä.

Riskit ovat valtavia

Kongressitalon tapahtumia edeltävinä viikkoina ääriryhmien keskuudessa sosiaalisessa mediassa oli paljon puhetta tammikuun 6. päivälle suunnitelluista mielenosoituksista, ja myös väkivaltaisuuksista. Turvallisuusasiantuntijat ovat olleet yllättyneitä siitä, kuinka heikosti viranomaiset olivat siihen nähden varautuneet kongressitalon suojaamiseen.

Riiheläinen uskoo, että viranomaiset ottavat väkivallan uhan nyt vakavammin ja seuraavat tilannetta hyvin tarkkaan Bidenin virkaanastujaisten lähestyessä. Kongressin valtaus on kuitenkin ollut tietynlainen välähdyspiste, joka on voinut madaltaa kynnystä väkivaltaan.

–  Minkälaisia voimia se on vapauttanut, sen me varmaan näemme tässä. Kyllähän riskit ovat ihan valtavia. Mutta jos Capitolilla oli olennainen asia se, että ei oltu hereillä, niin nyt ollaan varmasti hereillä.

Trump hyväksyi hätätilan Washingtoniin

Viranomaiset ovat NBC:n mukaan luvanneet, että Bidenin virkaanastujaispäivä suojataan järein turvallisuusjärjestelyin. Tehtävää helpottaa se, että koronapandemian takia tavallisesti satojatuhansia ihmisiä houkutteleva tapahtuma järjestetään tällä kertaa lähes kokonaan ilman yleisöä.

Virkaanastujaisten turvallisuudesta on vastuussa kotimaan turvallisuuden ministeriö. Virkaatekevä kotimaan turvallisuuden ministeri Chad Wolf ilmoitti maanantaina jättävänsä tehtävänsä.

Trumpin pitkäaikainen liittolainen Wolf kritisoi viime viikolla kongressiin kohdistunutta hyökkäystä “traagiseksi ja kuvottavaksi.”

Wolf on jo kolmas ministeri, joka on eronnut Trumpin hallinnosta kongressin valtauksen jälkeen. Wolfin tilalle virkaatekeväksi ministeriksi nousee liittovaltion pelastustoimesta vastaavan viraston Feman johtaja Pete Gaynor.

Turvallisuusviranomaiset ovat CNN:n mukaan myös briiffanneet kongressin jäseniä uusista tutkinnan alla olevista uhkista, jotka kohdistuvat kansanedustajiin ja kongressitaloon.

–  Olemme keskellä rikosten sarjaa ja meneillään olevaa uhkaa, joka kohdistuu Yhdysvaltain kongressiin, instituutioihimme ja yhteisöihin ympäri maata, demokraattinen kongressiedustaja Conor Lamb kertoi.

Trump hyväksyi maanantaina hätätilan julistamisen pääkaupunki Washingtoniin Bidenin virkaanastujaisten turvallisuuden varmistamiseksi. Hätätila on voimassa tämän ja ensi viikon aikana, ja se mahdollistaa liittovaltion joukkojen käyttämisen virkaanastujaisten turvaamisessa.

Washingtonissa on jo nyt 6  200 kansalliskaartilaista, ja puolustusministeriö ilmoitti, että virkaanastujaisia turvaamaan lähetetään 15  000 kansalliskaartin sotilasta lisää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE