Ulkomaat
10.7.2025 04:57 ・ Päivitetty: 10.7.2025 04:57
Virkamieslähde: Venäjän ja Yhdysvaltain ulkoministerit tapaavat Aseanin kokouksessa
Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubion on määrä tavata tänään Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestö Aseanin kokouksen yhteydessä Malesiassa.
Asiasta kertoo Yhdysvaltain ulkoministeriön korkea-arvoinen virkamies.
Kyseessä on Rubion ensimmäinen matka Aasiaan ulkoministerin roolissa. Aseanin ulkoministerien on määrä keskustella ainakin Yhdysvaltain tulleista ja Kiinan kasvavasta vaikutusvallasta alueella.
VENÄJÄN iskuissa Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan on kuollut ainakin kaksi ihmistä ja haavoittunut 11, kertoivat paikalliset viranomaiset varhain torstaina.
Kiovan sotilashallinnon johtaja Timur Tkatshenko kirjoitti Telegram-viestipalvelussa kahden ihmisen kuolleen sen jälkeen, kun sotilashallinto oli aiemmin varoittanut kaupunkia lähestyvistä ohjuksista.
Uutistoimisto AFP:n toimittajat kuulivat Kiovassa äänekkäitä räjähdyksiä ja havaitsivat ilmapuolustusjärjestelmien aktivoituneen.
Ukrainan asevoimat varoitti kaupungin mahdollisesti olevan ballistisen hyökkäyksen kohteena.
Ukrainan mukaan Venäjä teki keskiviikon vastaisen yön aikana maahan sodan ajan mittavimmat ilmaiskut. Ukrainan ilmavoimien mukaan Venäjä laukaisi Ukrainaan muun muassa yli 700 lennokkia.
YHDYSVALTAIN presidentti Donald Trump syytti tiistaina Venäjän presidentti Vladimir Putinia Ukrainaa koskevista tyhjistä puheista. Trump purki turhautumistaan Putinin puheisiin puhuessaan toimittajille Valkoisessa talossa.
- Putin suoltaa paljon hevonpaskaa Ukrainasta, jos haluatte tietää totuuden, Trump sanoi televisioidussa kokouksessa, johon osallistui hänen hallituksensa ministereitä.
- Hän on hyvin mukava koko ajan, mutta ne (puheet) paljastuvat merkityksettömiksi, hän jatkoi.
Trump toisti olevansa erittäin tyytymätön siihen, ettei hänen Putinin kanssa viime viikolla käymänsä puhelu edistänyt rauhan saamista Ukrainaan. Hän sanoi myös harkitsevansa vakavasti Venäjän vastaisten pakotteiden lisäämistä, kuten Yhdysvaltain senaatti on esittänyt.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.