Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

1.12.2025 14:25 ・ Päivitetty: 1.12.2025 14:25

VM ennustaa: Hyvinvointialueista yli puolet on pääsemässä tänä vuonna plussan puolelle

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Ambulanssi Peijaksen sairaalan päivystyspoliklinikan edessä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella.

Yli puolet hyvinvointialueista on saamassa tuoreiden ennusteiden valossa tämän vuoden tuloksensa plussan puolelle. Valtionvarainministeriön koostamien, alueiden omiin ennusteisiin pohjautuvien lukujen perusteella kaikkiaan 12 hyvinvointialuetta sekä Helsinki olisivat tämän vuoden osalta ylijäämäisiä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Valtaosalla alueista on kuitenkin edelleen alijäämää paikattavanaan aiemmilta vuosilta, eikä suurin osa alueista pysty kattamaan syntynyttä alijäämää ensi vuoden loppuun mennessä kuten nykylaki edellyttää.

Hallitus kuitenkin kertoi jo kesällä, että tämän vuoden osalta plussan puolelle ponnistaville hyvinvointialueille annetaan mahdollisuus hakea lisäaikaa alijäämän kattamiseen. Ennusteiden valossa yli puolet alueista olisi nyt saamassa tämän mahdollisuuden.

- Alueiden taloustilanne on kuluvan vuoden aikana kehittynyt parempaan suuntaan siten, että tähän joukkoon kuuluvien alueiden määrä on kasvanut, kertoo hallitusneuvos Kirsi Ruuhonen valtiovarainministeriöstä STT:lle.

Viime viikolla kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) myös kertoi, että hallitus on lausuntokierroksen perusteella päättänyt poistaa laista vaatimuksen, jonka mukaan hyvinvointialueilla ei saa olla alijäämää tänä vuonna, mikäli alue haluaa saada lisäaikaa.

- Lisäaikaa myönnettäisiin sitä tarvitseville alueille, jotka pystyvät esittämään realistisen aluevaltuuston hyväksymän suunnitelman siitä, miten ne kattavat alijäämän vuoteen 2027 tai 2028 mennessä, Ikonen sanoi asiasta ensimmäisenä uutisoineelle Helsingin Sanomille.

Höllennyksen myötä lisäajan hakijoiden joukko voi kasvaa jokusella alueella, Ruuhonen arvioi STT:lle.

Hyvinvointialueita on yhteensä 21. Lisäksi Helsingin kaupunki vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä omalla alueellaan. Uudellamaalla erikoissairaanhoidon järjestämisestä vastaa Hus-yhtymä. Hallituksen lakia höllentävä esitys on määrä antaa eduskunnalle joulukuun aikana.

VM:N kokoamien tietojen mukaan vahvimmin plussalla tämän vuoden osalta ovat Helsinki, Pirkanmaa ja Länsi-Uusimaa. Näiden kolmen taloustilanne on kohentunut siten, ettei niiden arvioida enää tarvitsevan lisäaikaa taloutensa tasapainottamiseen.

Lisäksi ylijäämäisen tuloksen tältä vuodelta ovat saavuttamassa Varsinais-Suomi, Vantaa ja Kerava, Pohjois-Pohjanmaa, Satakunta, Kanta-Häme, Pohjanmaa, Pohjois-Karjala, Kainuu, Pohjois-Savo ja Keski-Pohjanmaa. Näistä Pohjois-Savo ja Keski-Pohjanmaa ovat tosin juuri ja juuri plussan puolella tuoreimmissa ennusteissa. Alijäämän puolelle ovat puolestaan jäämässä Päijät-Häme, Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Itä-Uusimaa, Keski-Uusimaa, Etelä-Pohjanmaa, Kymenlaakso, Lappi ja Keski-Suomi.

VM:stä kuitenkin korostetaan, että kyse on ennusteista ja luvut voivat vielä muuttua suuntaan tai toiseen.

Itä-Uudenmaan, Keski-Suomen ja Lapin kohdalla valtiovarainministeriö on jo päättänyt käynnistää arviointimenettelyn. Arviointimenettelyn käynnistäminen rajoittaa hyvinvointialueen päätösvaltaa, sillä valtio voi ohjata talouteen liittyvää päätöksentekoa tavallista tiukemmin.

PÄÄTÖKSEN määräajan jatkamisesta ja sen pituudesta tekee valtiovarainministeriö virka-arvion perusteella.

- Jos eduskunta säätää lain hallituksen esityksen mukaisesti, alueiden hakemukset tulisivat harkittaviksi kevään 2026 aikana ja päätökset tehtäisiin kesällä alueiden vahvistettujen tilinpäätöstietojen perusteella, Ruuhonen valtiovarainministeriöstä kertoo.

Hän korostaa, että päätöstä tehtäessä kyse olisi hyvinvointialuekohtaisesta alueen talouden tilanteen ja näkymien kokonaistarkastelusta.

Minna Pulli / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU