On valitettava tosiasia, että valtaosa opiskelijan tuloista menee vuokraan. Esimerkiksi yliopistokaupungit ovat suuria kasvukeskuksia, joissa vuokratasot ovat alituisessa nousussa koko ajan lisääntyvän muuttoliikkeen vuoksi. Kun vuokraan lisätään pakollisten ruokaostoksen lisäksi vesi-, sähkö- ja puhelinlaskut, ei opiskelija pysty tekemään käytännössä mitään muita hankintoja. Varsinkin yksinasuvan opiskelijan onkin pakko joko työskennellä opintojen ohessa, mikä rajoittaa opiskeluun käytettävissä olevan ajan määrää, tai ottaa opintolainaa, jotta rahat riittävät edes pakollisiin menoihin.

Sipilän hallituksen toimeenpanema opintotukimuutos leikkasi merkittävän osan korkeakouluopiskelijoiden usein pääsääntöisestä tulonlähteestä, opintorahasta. Tämän leikkauksen vastapainoksi opintolainan maksimimäärää kasvatettiin. Opintotukimuutoksen myötä opiskelijat myös siirtyivät yleisen asumistuen piiriin, minkä vuoksi niiden opiskelijoiden, jotka kuuluvat samaan ruokakuntaan työssäkäyvän henkilön kanssa, asumistuki vaarantuu. Näin opintotukimuutos pakottaa opiskelijat joko tekemään enemmän töitä tai vaihtoehtoisesti ottamaan enemmän lainaa. Koska opintotukea saava ei kuitenkaan saa tehdä töitä rajatta menettämättä tukea, tarkoittaa tämä käytännössä aina opintolainan määrän kasvattamista. Miksi opiskelijoita ohjataan velkaantumaan?

Taloustieteellisen näkökulman mukaan koulutus on opiskelijalle kannattava sijoitus, eli opiskelijan kannattaa rahoittaa opintonsa lainarahallakin, jos hän voi tulevaisuudessa saavuttaa koulutuksen tuoman lisäarvon myötä korkeamman tulotason. Näin hallitus perustelee lainaperustaisuuden kasvattamisen olevan hyväksyttävää. Koulutus ei kuitenkaan nykyään ole enää tae varmasta hyväpalkkaisesta työstä. Koska yhteiskunnallinen tilanne ja siksi myös opiskelijan henkilökohtaiset tulevaisuudennäkymät ovat epävarmoja, monet karsastavat velkaantumista. Tästä johtuen opiskelu on monesti yhä enemmän vanhempien rahallisen tuen varassa, mutta tähänkään ei kaikilla ole mahdollisuutta. Tämän kaltaiset taloudelliset haasteet vievätkin fokuksen pois opiskelusta ja saattavat pidentää opiskeluaikoja. Lisäksi monet saattavat taloudellisten haasteiden vuoksi jättäytyä kokonaan koulutuksen ulkopuolelle. Näin menetetään koko ajan valtavasti potentiaalia. Nuorten kouluttaminen olisi koko yhteiskunnan etu, joten eikö yhteiskunnan pitäisi sijoittaa siihen?

Suomen taloudella on tunnetusti mennyt viime vuosina huonosti, eikä tilanteeseen ole näillä näkymillä tulossa radikaalia muutosta. Koska Suomi ei pysty kilpailemaan työn tekijöiden määrässä tai palkoissa halvemman tuotannon maiden kanssa, ainoa keino talouskasvun kiihdyttämiseen on työn tuottavuuden kasvattaminen. Samoilla tuotantopanoksilla pitäisi siis pystyä tuottamaan aiempaa enemmän hyödykkeitä. Jotta tämä toteutuisi, avainasemassa ovat innovaatiot, joita ei synny ilman laadukasta koulutusta. Jotta tulevaisuudessa Suomessa tehtäisiin tällaisia innovaatioita, valtion olisi kannattavaa kannustaa nuoria opiskelemaan. Tämänhetkinen opintotukijärjestelmä ei tätä tee. Opiskelijoiden taloudellinen ahdinko on siten pitkällä aikavälillä koko kansantaloutemme ongelma. Valtion pitäisikin etsiä ratkaisuja tähän ongelmaan yhteistyössä opiskelijajärjestöjen kanssa, sillä opiskelijat itse tietävät parhaiten taloutensa realiteetit.

Monet vanhemmat ovat sitä mieltä, että koska hekin ovat opiskeluaikoinaan eläneet makaronilla ja tonnikalalla, nykyiset opiskelijat voivat tehdä samoin. Opiskelijoita kritisoidaankin heidän korkeista elintasovaatimuksistaan. Kukaan ei kuitenkaan voine kiistää sitä, että opiskelijan talous on jatkuvaa tasapainoilua ja että opintotukimuutos vain vaikeutti monien tilannetta. Yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta olisikin pitkällä tähtäimellä ehkä järkevämpää, oikeudenmukaisuudesta puhumattakaan, tehdä jotain meidän opiskelijoiden taloudellisen tilanteen hyväksi. Sitä odotellessa jatkamme avokadoista haaveilua.

Kirjoittaja on Kaakkois-Suomen Nuorten yhteiskuntakouluun osallistuva valtiotieteiden opiskelija.