Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

21.5.2026 15:33 ・ Päivitetty: 21.5.2026 15:54

”Voisitteko kertoa hyvin selkeästi” – Oppositio kuulusteli hallitusta droonitiedottamisesta

MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA
Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) ja puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) eduskunnan suullisella kyselytunnilla Helsingissä 21. toukokuuta.

Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) myönsi, että viime perjantain jälkeen havaittiin, että kansalaiset tarvitsevat huomattavasti enemmän ohjeistusta siitä, miten droonivaaratilanteissa toimitaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

- Työ tämän korjaamiseksi on jo aloitettu. Olemme jo antaneet ohjeita. Ne löytyvät pelastustoimi.fi-sivuilta ja sisäministeriön nettisivuilta, hän sanoi torstain kyselytunnilla eduskunnassa.

Oppositiopuolueet hiillostivat hallitusta siitä, miksi kansalaisten varoitusjärjestelmät ja yhteiskunnan prosessit eivät toimineet odotetulla tavalla drooniuhan hetkellä.

- Voisitteko kertoa hyvin selkeästi, että jos nyt ensi viikolla kävisi niin ikävästi, että Suomen jollekin alueelle eksyisi drooni, millä tavalla suomalainen henkilö saa tiedon siitä, että nyt on vaaratilanne ja kuka ja miten hänelle kertoo, miten pitää toimia sen jälkeen, kysyi esimerkiksi keskustan Markus Lohi.

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa kysyi, voisiko suoraan koteihin jakaa ohjeistusta vaaratilanteiden varalle.

Rantasen mukaan kirjallista materiaalia harkitaan ministeriössä.

UUDELLEMAALLE kohdistui viime viikon perjantaina drooniuhka, josta annettiin myös vaaratiedote. Tieto ei kuitenkaan tavoittanut kaikkia, kuten ei myöskään tieto vaaran päättymisestä.

Lisää aiheesta

Rantanen viittasi useaan otteeseen Suomessa jo käytössä olevaan monikanavaiseen vaaratiedotejärjestelmään.

- Meidän vaaratiedotteemme menevät 112-sovellukseen, radioon, televisioon, teksti-tv:hen, internetiin. Sen lisäksi meillä on käytössä väestöhälyttimet sekä kaiutinautot kiireelliseen tilanteeseen.

Lisäksi sisäministeriössä valmistellaan uutta, cell broadcast -teknologiaan pohjautuvaa niin sanottua pakotettua viestijärjestelmää, joka tulee kännykkään. 112-sovellukseen tuodaan lisäksi ilmahälytysvaara, ministeri sanoi.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi, että ensi viikon maanantaille on kutsuttu laajasti yhteiskunnan toimijoita pyöreän pöydän keskusteluun drooneista.

- Kysymme ja kuuntelemme, mitä kysymyksiä tämä herättää kunta- tai työpaikkatasolla tai työntekijän näkökulmasta. Sen jälkeen olemme vielä parempia tekemään ohjeistuksia ja ratkaisemaan arjen ongelmia, hän sanoi.

Orpon mukaan ensi tiistaina kokoontuu ensimmäisen kerran uusi varautumisen ministerityöryhmä.

Saila Kiuttu/STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU