Talous
25.2.2026 07:55 ・ Päivitetty: 25.2.2026 07:55
Wolt aloittaa muutosneuvottelut Suomessa – vähennystarve enintään 30
Ruokakuljetuspalvelu Wolt aloittaa Suomessa kansainvälistä henkilöstöään koskevat muutosneuvottelut. Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että arvioitu vähennystarve on enintään 30 työroolia, mutta muutoksia voi kohdistua 45:een. Määrä tarkentuu neuvotteluiden aikana.
Woltilla on Suomessa 1 500 työntekijää. Muutokset eivät koske Woltin 10 000 lähettiä Suomessa.
Korkeimman hallinto-oikeuden viime vuonna tekemän ennakkopäätöksen mukaan ruokalähetit ovat työntekijöitä, eivät itsenäisiä yrittäjiä. Tämän jälkeen Wolt linjasi, että sen toiminta jatkuu toistaiseksi yrittäjämallilla. Wolt on kertonut myös, että se palkkaa maaliskuun loppuun mennessä noin sata lähettiä työsuhteeseen.
KAIKKIAAN Woltilla on yli 15 000 työntekijää 30 maassa.
- Pelkästään viimeisen kahden vuoden aikana olemme palkanneet yli 5 000 työntekijää Woltin toimistoille ympäri maailmaa. On selvää, että tällaisessa kasvussa organisaatiorakenteita on matkan varrella myös uudistettava. Toimialamme liikkuu nopeasti, jolloin nopeus ja päätöksentekokyky korostuvat, sanoo Woltin toimitusjohtaja Marianne Vikkula tiedotteessa.
Hiljattain kerrottiin, että toinen kuljetuspalvelu Foodora lopettaa Suomessa helmikuun lopulla. Foodora jäi Suomessa alakynteen Woltin vallattua leijonanosan markkinoista. Foodora aikoo panostaa markkinoille, joilla sen on mahdollistaa saavuttaa selkeä markkinajohtajuus.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
