Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Yhdysvallat höllentää maskipakkoaan – hurjat rokotusväitteet vellovat samaan aikaan

LEHTIKUVA / AFP Nicholas Kamm

Yhdysvalloissa koronarokotuksen saaneet eivät enää joudu käyttämään aina ulkona liikkuessaan kasvomaskia, maan tautikeskus CDC linjasi tiistaina paikallista aikaa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

CDC:n mukaan täysin rokotetut voivat kulkea jatkossa ulkona valtaosan ajasta maskitta. Sisätiloissa sekä muun muassa ulkona järjestettävissä paraateissa ja urheilutapahtumissa maskia tulee edelleen käyttää rokotuksesta huolimatta.

Presidentti Joe Biden puolestaan painotti televisioidussa puheessaan maan koronarokotusohjelman ripeää edistymistä, minkä vuoksi kasvomaskisuosituksia voidaan nyt höllätä. Hän korosti uuden maskilinjauksen olevan hyvä lisäsyy ottaa rokotus, jos sitä ei ole vielä ottanut.

CDC painotti, että uudet, rennommat maskilinjaukset koskevat vain niitä ihmisiä, jotka ovat saaneet täydet rokotusannokset. Lisäksi viimeisen annoksen antamisesta on täytynyt tulla kuluneeksi kaksi viikkoa.

CDC:n tilastojen mukaan uusien koronatartuntojen määrä on Yhdysvalloissa laskussa. Laskuun on alkanut kääntyä myös koronarokotuksia halajavien alkujaan korkea määrä.

Yhdysvalloissa on annettu CDC:n mukaan tähän mennessä yli 232 miljoonaa rokotusannosta. Yli puolet Yhdysvaltain aikuisista on saanut vähintään yhden annoksen.

Yhdysvaltain hallinto ilmoitti tuoreeltaan aikovansa lähettää ulkomaille 60 miljoonaa annosta Astra Zenecan koronarokotetta. Yhdysvaltoja on kritisoitu kyseisen rokotteen hamstraamisesta, vaikka maan lääkeviranomaiset eivät ole toistaiseksi antaneet hyväksyntäänsä yhtiön rokotteelle. Rokotusohjelman nykytilan perusteella rokotteelle ei ole myöskään tarvetta maassa.

Koulu: rokotetut opettajat ovat terveysuhka.

Lähes samaan aikaan kun CDC kertoi uusista maskilinjauksista, kielsi Floridassa toimiva yksityiskoulu koronarokotettuja opettajia olemasta lähikontaktissa oppilaiden kanssa. Koulu väittää rokotettujen opettajien olevan terveysuhka, vaikka näkemys sotii kaikkia tieteellisiä todisteita vastaan.

Maanantaina koulun perustajiin kuuluva Leila Centner kirjoitti oppilaiden vanhemmille lähettämässään sähköpostissa, että rokotetut ihmiset voivat levittää jotakin muille vaarallista. Erityisesti hän väitti rokotettujen uhkaavan lisääntymiselimistöä, hedelmällisyyttä sekä naisten ja lasten normaalia kasvua ja kehitystä.

Centner kertoi viestissään, että hänen esittämänsä väite on uusi, eikä sitä ole vielä tutkittu. Koulu kehotti rokottamatonta henkilökuntaansa lykkäämään rokotuksen ottamista kouluvuoden päättymiseen saakka.

Asiantuntijat ja faktantarkistajat ovat jo aiemmin todenneet Centnerin esittämät ja sosiaalisessa mediassa levinneet väitteet vääriksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE