Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Yhdysvallat sallii Trumpin koronaoireiden lievittämiseen käytetyn hoitomuodon potilaskäyttöön hätätilanteissa

LEHTIKUVA / AFP Sarah Silbiger

Yhdysvaltain lääketurvallisuudesta vastaava viranomainen on sallinut lääkeyhtiö Regeneronin kehittämän hoitomuodon käytön koronavirustautiin hätätapauksissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Synteettisiin vasta-aineisiin perustuva hoitomuoto sai runsaasti julkisuutta, kun sitä käytettiin apuna maan presidentin Donald Trumpin koronatartunnan taltuttamisessa. Hoitomuodon on katsottu lievittävän taudin oireita.

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston mukaan hoidon salliminen voi vähentää maan terveydenhuoltojärjestelmän rasittumista pandemiassa. Yhdysvalloissa on tilastoitu pandemian alun jälkeen yli 12 miljoonaa koronatartuntaa, kertoo Johns Hopkins -yliopiston seuranta.

Viranomaisten mukaan hyväksyntäpäätös perustui kokeisiin, jotka oli tehty 799 potilaalla. Testipotilaiden oireet vaihtelivat lievistä keskivaikeisiin.

Hoidetuista riskiryhmäpotilaista vain kolme prosenttia tarvitsi sairaalahoitoa. Verrokkina plasebohoitoa saaneiden potilaiden kohdalla osuus oli yhdeksän prosenttia. Regeneronin hoidon saaneilla oli myös vähemmän virusta elimistössään kuin plaseboa saaneilla.

Regeneron on arvioinut, että se voi valmistaa lääkeannoksia 80 000 potilaalle kuun loppuun mennessä ja noin 300 000:lle ensi vuoden tammikuun loppuun mennessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE