Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Yhdysvallat Syyrian ilmaiskusta: Venäjän syy

Amerikkalaisen lähteen mukaan kaksi venäläistä SU-24-konetta operoi alueella, jossa avustussaattueeseen osunut isku tehtiin.

Yhdysvallat sanoo pitävänsä Venäjää syypäänä ilmaiskuun, joka osui humanitaarista apua toimittamassa olleeseen avustussaattueeseen Syyriassa. Asiasta tiedottaa Valkoinen talo.

Yhdysvaltain mukaan iskun on voinut tehdä vain Venäjä tai sen tukema Syyrian armeija. Joka tapauksessa Yhdysvallat katsoo Venäjän hallituksen olevan vastuussa tapahtuneesta, Valkoisen talon tiedottaja sanoo.

Uutistoimisto AFP:lle puhuneen yhdysvaltalaisen virkamieslähteen mukaan kaksi venäläistä SU-24 -konetta operoi alueella, jossa avustussaattueeseen osunut isku maanantaina tehtiin.

– Paras arviomme on tällä hetkellä, että venäläiset tekivät iskun, nimettömänä uutistoimistolle puhunut lähde sanoo.

Venäjän puolustusministeriö on kiistänyt, että venäläiset tai Syyrian armeijan koneet olisivat pommittaneet avustussaattuetta Syyriassa. Myös Syyrian armeija on kiistänyt tehneensä ilmaiskun.

Avustusjärjestö Punaisen Ristin mukaan saattueiskussa kuoli noin 20 siviiliä. YK on keskeyttänyt avustuskuljetukset Syyriassa iskun takia. Jos avustussaattue oli tahallisesti iskun kohteena, on kyseessä YK:n mukaan sotarikos.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE