Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Yhdysvallat syyttää Sudanin RSF-joukkoja kansanmurhasta

AFP / LEHTIKUVA / ASHRAF SHAZLY
RSF-joukkojen johtaja Mohammad Hamdan Daglo 23. syyskuuta 2017.

Yhdysvallat syyttää Sudanin puolisotilaallisia RSF-joukkoja kansanmurhasta sisällissodassa ja on määrännyt joukkojen johtajalle Mohammad Hamdan Daglolle pakotteita.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinkenin mukaan RSF-joukot ovat systemaattisesti murhanneet miehiä ja poikia Sudanin länsiosan Darfurissa. Lisäksi joukot ovat kohdistaneet raiskauksia tiettyjen etnisten ryhmien naisiin ja tyttöihin.

YK:n yleissopimuksessa kansanmurha määritellään teoiksi, joilla on tarkoitus hävittää kokonaan tai osittain jokin kansallinen, etninen tai uskonnollinen ryhmä.

YHDYSVALTAIN ulkoministeriön päätös syyttää kansanmurhasta on harvinainen. Nyt ilmoitettu syytös on vasta yhdeksäs holokausti mukaan lukien.

Sudanin sisällissota syttyi huhtikuussa 2023 maan asevoimien ja RSF-joukkojen välille. Taisteluissa on kuollut kymmeniätuhansia ihmisiä ja yli kahdeksan miljoonaa on paennut kodistaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE