Ulkomaat
10.11.2025 06:20 ・ Päivitetty: 10.11.2025 07:46
Yhdysvaltain hallintosumassa pieniä purkutoiveita
Yhdysvaltain senaatti otti sunnuntaina paikallista aikaa tärkeän askeleen kohti ennätyspitkän liittovaltion hallinnon sulun päättymistä. Asiasta kertovat muun muassa CNN ja Washington Post.
Senaattorit päättivät äänin 60-40 sulun päättämiseen tähtäävän rahoituspaketin edistämisestä senaatissa. Washington Postin mukaan äänestys on ensimmäinen monista ennen kuin paketti läpäisee senaatin.
Senaatti päätti sunnuntaisen istunnon äänestyksen jälkeen, ja asian käsittelyä jatkettaneen maanantaina aamupäivällä paikallista aikaa.
Senaatin enemmistöjohtaja, republikaanisenaattori John Thune sanoi CNN:n mukaan, että hän toivoo sulun päättämiseen tähtäävän lakipaketin menevän läpi senaatissa alkuviikosta. Thune itse haluaisi lähettää paketin edustajainhuoneeseen jo maanantaina, mutta hän vaikutti tiedostavan, että senaattorit voivat halutessaan viivästyttää käsittelyä jopa päiväkausia.
- Meillä oli hyvä äänestys tänä iltana. Toivottavasti saamme tilaisuuden järjestää seuraavat äänestykset. Ja se vaatii tietenkin yhteistyötä, Thune sanoi uutiskanavan mukaan.
SEURAAVAKSI senaatti käsittelee sopimusta, jonka puolella on republikaanien lisäksi seitsemän demokraattia ja yksi sitoutumaton senaattori.
Lukuisat demokraattisenaattorit ovat kuitenkin vastustaneet kyseistä kompromissiratkaisua. Vastaan äänestäneiden joukossa on muun muassa senaatin vähemmistöjohtaja Chuck Schumer.
Senaatin jälkeen paketti tarvitsee vielä erikseen edustajainhuoneen hyväksynnän sekä presidentti Donald Trumpin allekirjoituksen.
- Näyttää siltä, että olemme hyvin lähellä sulun päättymistä, Trump kommentoi uutisia senaatin sovusta sunnuntaina.
Liittovaltion hallinnon osittainen sulku on jatkunut jo 40 päivää. Monet liittovaltion toiminnot ovat hidastuneet tai jopa keskeytyneet, kun neuvottelut hallinnon rahoituksesta ovat jumiutuneet.
Noin 1,4 miljoonaa liittovaltion työntekijää on lomautettuna tai tekee töitä ilman palkkaa. Viime päivinä sulku on johtanut myös laajoihin lentojen perumisiin ympäri maata, kun lennonjohtajat eivät ole saaneet palkkojaan ja osa on joutunut etsimään muita väliaikaistöitä.
SOPIMUKSELLA peruttaisiin CNN:n mukaan muun muassa Trumpin hallinnon tekemiä liittovaltion työntekijöiden irtisanomisia sekä estettäisiin vastaavia toimia tulevaisuudessa. Lisäksi sopimuksella turvattaisiin vähävaraisille tarkoitetun ruoka-apuohjelman toiminta vuonna 2026.
Yhdysvalloissa kymmenet miljoonat ovat jääneet viime aikoina ilman täysimääräisiä ruoka-avustuksiaan.
Hallinnon sulun aiheuttaneessa rahoituskiistassa on kyse erityisesti terveydenhuollosta. Demokraattien ehtona on ollut terveysvakuutusmaksujen verohyvitysten jatkaminen.
CNN:n mukaan edustajainhuoneen vähemmistöjohtaja Hakeem Jeffries on osaltaan sanonut vastustavansa senaatissa leivottua rahoitussuunnitelmaa. Syyksi hän mainitsee sen, ettei sopimus suorilta takaa terveysvakuutusmaksujen verohyvityksien jatkumista.
Uutiskanavan lähteiden mukaan senaatin republikaanijohtajat ovat kuitenkin luvanneet osana sopimusta, että hyvitysten voimassaolon päättymistä koskevasta lakiesityksestä järjestetään äänestys joulukuussa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
