Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

14.2.2025 16:30 ・ Päivitetty: 14.2.2025 14:52

Yhtenäisyys on vahvin voimamme: siksi kevään vaaleissa on valittava reilut yhteisvastuun edustajat

Meidän perinteistä pohjoismaista arvomaailmaamme haastetaan nyt voimakkaasti niin maamme sisältä kuin kansainvälisessä vallankäytössä.

Jukka Pekka Matintupa

Kunnallisneuvos, Alajärvi

Uudet kovat arvot ja vahvat johtajahahmot nousevat esiin haastaen vakauden ja rauhantahtoon perustuvan sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen.

Näiden johtajien taustalla seisovat vauraat oligarkit, joiden tavoite on oman valtansa ja vaurautensa kasvattaminen muista valtioista, ihmisoikeuksista, kansainvälisestä oikeudesta tai ympäristökysymyksistä piittaamatta. On pelottavaa nähdä, kuinka Yhdysvallat ja Venäjä alkavat tässä suhteissaan entistä enemmän muistuttaa toisiaan.

Meidän suomalaisten näkökulmasta kyse on ennen kaikkea turvallisuudesta ja siitä, kuinka kohtelemme toisiamme ja toimimme kansainvälisessä yhteistyössä. Pystymmekö seisomaan ahdistetun ja uhmatun rinnalla kuten olemme tehneet Ukrainan kanssa, vai annammeko vahvemman viedä?

Historia opettaa, että antamalla periksi näille valtansa sokeuttamien johtajien vaatimuksille, ne vain kasvavat ja laajenevat. Lopulta uhmaten myös oman maamme oikeuksia ja suvereniteettia. Kuka siinä vaiheessa tukee meitä ellemme nyt toimi oikein?

ETENKIN vaaran uhatessa kansan yhtenäisyydestä, lopulta maanpuolustustahdostakin on pidettävä erityistä huolta. Presidentti Mauno Koivisto totesi aikoinaan, että talvisodan ihme tehtiin jo ennen sotaa. Oli luotu usko oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan. Yhteiskuntaan, jonka puolesta oli arvokasta taistella.

Tätä taustaa vasten kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevien toimeentulon alas-ajo, lapsiperheköyhyys, häädöt asunnoista, kansalaisten verotuksen kiristäminen äärimmilleen ja samaan aikaan pääministerin ja häntä rikkaampien veronalennukset ovat täysin edesvastuuttomia, isänmaamme henkistä kestävyyttä rapauttavia toimia.

Tätä epäsuhtaa korostaa se tosiasia, että OrponPurran hallitus on asettunut täysin rahan puolelle, suuryritysten ja terveysjättien kelkkaan. Näiden kaikki toiveet on toteutettu ja käännetty selkä niin palkansaajille, pienyrityksille kuin omaa työtään tekeville yrittäjille.

Valtiovarainministeri Purra totesi hiljattain, että puolustusmenojen kasvu olisi eräs keskeinen syy hallituksen leikkauspolitiikkaan.

Tässä turvallisuustilanteissa annamme täyden tukemme puolustusvoimien toimintakyvyn vahvistamiselle. Työlle, joka aloitettiin jo edellisen hallituksen aikana.

Mutta Sanna Marinin hallituksen päättämien taistelualus- ja hävittäjähankintojen maksattaminen nyt kaikista haavoittuvammassa asemassa olevien toimeentuloa leikkaamalla on yksiselitteisesti väärin. Se on myös moraalisesti täysin kestämätön toimi.

Puolustusmenojen kasvusta vastaaminen kuuluu koko kansalle, mutta erityisesti hyväosaisille, joilla on siihen varaa ja näkemykseni mukaan myös moraalinen velvollisuus.

NYT LÄHESTYMME kunta- ja aluevaaleja. Politiikassa on kyse arvoista, mutta myös kyvystä asettua toisen asemaan. Nähdä kokonaisuus, yhteinen hyvä ja tuntea vastuuta ja ymmärtää, että me kaikki olemme arvokkaita ja ansaitsemme välttämättömät palvelut ja hoidon henkilöön itseensä, hänen ikäänsä tai taloudelliseen asemaan katsomatta.

Kysymys on historiallisesta valinnasta. Annammeko hyväksyntämme Orpon ja Purran hallituksen kansaa erilleen repivälle politiikalle vai palataanko rakentamaan yhteisymmärryksen, yhteisvastuun ja osallisuuden Suomea. Sitä talvisodan henkeä, jota pieni kansakuntamme, sen menestys nyt ja aina niin kipeästi kaipaa.

Meidän sosialidemokraattien politiikka on rakennettu pohjoismaisille arvoille. Pysymme niissä ja kutsumme jokaista taisteluun näiden kestävien arvojen puolesta. Ole valmiina, sinua tarvitaan juuri nyt!

Kirjoittaja on kunnallisneuvos ja kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Alajärveltä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU