Talous

YIT:ltä positiivinen tulosvarotus – liikevaihdon arvellaan kasvavan 5–12 prosenttia

Lehtikuva / Mikko Stig
Lehtikuva / Mikko Stig
Lehtikuva / Mikko Stig

Rakennusyhtiö YIT antoi torstaina positiivisen tulosvaroituksen vuodelle 2017. Se arvioi konsernin liikevaihdon kasvavan 5–12 prosenttia, kun huhtikuussa kasvuksi arvioitiin 0–10 prosenttia.

Oikaistun liikevoiton YIT arvioi olevan 105–115 miljoonaa euroa aiemmin arvioidun 90–105 miljoonan euron sijasta. Oikaistu liikevoitto ei sisällä merkittäviä uudelleenjärjestelykustannuksia, arvonalennuksia tai muita vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä.

YIT kertoo, että Helsingin Kasarmikadun toimistotaloprojektiin liittyvä kauppa toteutuu jo tänä vuonna, mikä nostaa oikaistua liikevoittoa. Lisäksi hyvä asuntomyynti nostaa yrityksen mukaan liikevaihtoa ja oikaistua liikevoittoa.

YIT ja Lemminkäinen kertoivat sulautumisestaan kesäkuussa, ja uusi yhtiö muodostetaan viimeistään vuoden 2018 alussa.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat