Politiikka
17.1.2026 07:30 ・ Päivitetty: 17.1.2026 07:30
YK:n ilmastokokouksesta ympäristöministeriölle liki 88 000 euron kustannukset
YK:n vuotuisen ilmastokokouksen kustannukset ja niiden vaikutukset puhuttivat ja pelottivat etukäteen viime vuonna. Pelot jäivät kuitenkin ainakin osin toteutumatta.
Korkeat kustannukset eivät karsineet osallistujamaita, mutta esimerkiksi Suomen ympäristöministeriö lähetti kokoukseen normaalia pienemmän delegaation, kertoo Suomen pääneuvottelija Marjo Nummelin.
- Sanoisin, että Suomi oli karsinut delegaatiotaan vähän vielä enemmän kuin muut maat, Nummelin kertoo STT:lle.
YK:n viime vuoden ilmastokokous järjestettiin marraskuussa Brasilian Belemissä. Hotellien hinnat nousivat kaupungissa kokouksen ajaksi pilviin muun muassa majoituspaikkojen rajallisen tarjonnan takia.
SUOMESTA kokoukseen osallistui ympäristöministeriön lisäksi edustajia myös muista ministeriöistä. Kaikki ministeriöt maksoivat omien osallistujiensa kustannukset.
Ympäristöministeriölle kokouksen hintalappu oli vajaat 88 000 euroa, käy ilmi STT:n ministeriöstä tällä viikolla saamista tiedoista. Esimerkiksi edeltäneen vuoden ilmastokokouksen kustannukset ministeriölle olivat vain vajaat 49 000 euroa. Kokous järjestettiin tuolloin Azerbaidzhanin Bakussa.
Dubaissa vuonna 2023 järjestetyn kokouksen kustannukset puolestaan nousivat lähes 125 000 euroon. Myös vuoden 2022 kokouskustannukset ylittivät viime vuoden summan: Egyptin Sharm el-Sheikhissä järjestettyyn kokoukseen osallistuminen kustansi ympäristöministeriölle lähes 91 000 euroa.
VUONNA 2021 kokous järjestettiin puolestaan Skotlannin Glasgow´ssa. Tuolloin kokouskustannukset olivat vain vajaat 20 000 euroa.
- On todella tärkeää, että hintojen nousu pystyttäisiin pitämään kurissa, Nummelin sanoo.
Hänen mukaansa tällä hetkellä mahdollisuudet vaikuttaa kokouspaikkaan ovat kuitenkin rajalliset. Kokouspaikan valitsee vuorollaan kukin viidestä YK-alueesta.
- Alueet valitsevat, missä kaupungissa kokous järjestetään. Kun valinta on toisella alueella, siihen ei silloin muualta puututa, Nummelin kertoo.
Keskustelua järjestelyn toimivuudesta ja kustannusten kohtuullisuudesta on kuitenkin tarkoitus käydä, hän lisää.
Hotellin kanssa poikkeuksellinen tilanne
Suomen edustajille ei vielä heinäkuun alussa ollut löytynyt lainkaan majapaikkaa Belemistä, mikä oli poikkeuksellinen tilanne aiempiin vuosiin nähden. Delegaatiolle saatiin myöhemmin kesällä varattua hotelli, mutta tilanne muuttui vielä viime metreillä.
- Hotellimme vaihtui noin viikko ennen kokousta, Nummelin kertoo.
Hänen mukaansa Brasilia tarjosi pitkän väännön jälkeen kehittyneille maille paketin, joka laski majoituskustannuksia pelätystä. Pakettiin kuului mahdollisuus ottaa 10 huonetta per delegaatio ja hintaa huoneilla oli 500 Yhdysvaltain dollaria yhdeltä henkilöltä yötä kohden. Majoitusta ei tässä tapauksessa saanut kuitenkaan itse valita.
UUTISTOIMISTO AFP:n kokousta edeltäneiden tietojen mukaan Belemin hotellit tarjosivat kokousväelle huoneita noin 1 200 dollarin eli hieman yli tuhannen euron vuorokausihinnalla. Airbnb-majoituksessa osa hinnoista oli vielä korkeampia.
Paikalla useita ministereitä
Suomesta viime vuoden kokoukseen osallistui muun muassa ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.), joka johti Suomen valtuuskuntaa. Lisäksi paikalla olivat ministereistä ulkomaankauppaministeri Ville Tavio (ps.) ja elinkeinoministeri Sakari Puisto (ps.).
Ympäristöministeriön delegaatiossa oli kaikkiaan kahdeksan ihmistä, mukaan lukien ministeri ja hänen avustajansa. Myös muista ministeriöistä oli paikalla virkamiehistöä.
Belemiin matkusti myös presidentti Alexander Stubb, joka piti Suomen kansallisen puheenvuoron ilmastokokouksen valtionjohtajien huippukokouksessa.
Yliajalle venyneessä kokouksessa hyväksyttiin marraskuussa päätöslauselma, joka ei sisällä suoraa mainintaa asteittaisesta luopumisesta fossiilisista polttoaineista.
KOKOUSTA isännöinyt Brasilia lupasi kuitenkin luoda vapaaehtoisia tiekarttoja, joiden pitäisi johtaa fossiilisista polttoaineista luopumiseen ja pysäyttää metsäkato. Sen sijaan itse päätöslauselma kehottaa maita vain ”vapaaehtoisesti” kiihdyttämään ilmastotoimiaan ja muistuttaa Dubaissa vuonna 2023 saavutetusta konsensuksesta.
EU:n ja Suomen tavoitteena oli, että Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteen ja maiden toimien välinen kuilu tunnistettaisiin ja päätöslauselmassa sovittaisiin askelista, joilla kuilu kurotaan umpeen. Suomi oli myös yli 80 maan joukossa peräänkuuluttanut, että päätöslauselmaan tulisi sisällyttää tiekartta fossiilisista polttoaineista luopumiseen.
Taustalla oli pyrkimys konkretisoida toissa vuonna Dubain ilmastokokouksessa epäselväksi jätetty kirjaus fossiilisista polttoaineista irtautumisesta.
- Emme aio kieltää sitä tosiasiaa, että olisimme halunneet saada enemmän: kaikessa olisi pitänyt olla enemmän kunnianhimoa, sanoi EU:n ilmastokomissaari Wopke Hoekstra kokouksen jälkeen.
Minna Pulli/STT
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
