YK:n pääsihteeri pyysi haitilaisilta anteeksi koleraepidemiaa

Kuva: Lehtikuva
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon pyysi anteeksi haitilaisilta anteeksi rauhaturvaajien tuomaa kolera-epidemiaa.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on ensimmäistä kertaa pyytänyt haitilaisilta anteeksi YK:n rauhanturvaajista leviämään lähtenyttä koleraepidemiaa.

Ban sanoo anteeksipyynnössään, ettei YK yksinkertaisesti tehnyt tarpeeksi taudin leviämisen estämiseksi. Ban sanoo YK:n olevan syvästi pahoillaan roolistaan taudin leviämisessä.

Asiantuntijoiden mukaan kolera lähti leviämään Haitissa tartunnan saaneista nepalilaisista YK:n rauhanturvaajista, jotka lähetettiin maahan vuoden 2010 maanjäristyksen jälkeen.

YK kuitenkin edelleen kiistää laillisen vastuunsa epidemian aiheuttamista vahingoista. Muun muassa useita uhrien nostamia kanteita asiasta on hylätty YK:n immuniteetin takia.
Saastuneen veden kautta leviävä tauti on tappanut Haitissa yli 9 000 ihmistä.

STT-AFP , New York

”Ottaa maksuja vierailta valtioilta” – Trumpia uhkaa kanne

Kuva: Lehtikuva

Yhdysvalloissa joukko lakimiehiä ja tutkijoita aikoo nostaa kanteen presidentti Donald Trumpia vastaan toiminnasta, joka ryhmän mukaan on perustuslain vastaista. Ryhmän mukaan Trump rikkoo peruslakia, koska hän ottaa vastaan maksuja vierailta valtioilta.

Ryhmä viittaa muun muassa hotelliyöpymisistä, golf-kursseista ja tilojen vuokrauksista perittäviin maksuihin.

Yhdysvaltain perustuslaki kieltää liittovaltion viranomaisia ottamasta vastaan lahjaa tai palkkaetuja vieraiden maiden hallituksilta.

Kapinalliset ja Syyrian hallitus neuvottelevat viimein

Kuva: Lehtikuva

Syyrian kapinallisten ja maan hallituksen edustajien on määrä tavata tänään Kazakstanin pääkaupungissa Astanassa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun yksinomaan kapinallisista koottu delegaatio neuvottelee Syyrian presidentti Bashar al-Assadin hallituksen kanssa sitten vuoden 2011, jolloin sota maassa alkoi.

Neuvottelujen on määrä alkaa kymmeneltä aamupäivällä Suomen aikaa.

AVAINSANAT

”Meidän kätemme eivät ole enää sidotut” – Israel aikoo taas rakentaa siirtokunnissa

Kuva: Lehtikuva

Israel ilmoitti sunnuntaina aikovansa rakentaa lähes 600 asuintaloa Itä-Jerusalemiin. Israel oli kertonut suunnitelmastaan rakentaa uusia asuintaloja kaupungin palestiinalaisalueille jo aiemmin, mutta lopullista päätöstä asiasta lykättiin joulukuussa.

YK:n turvallisuusneuvosto linjasi joulukuussa siirtokuntien olevan laittomia. Perinteinen Israelin tukija Yhdysvallat äänesti tuolloin tyhjää, eikä käyttänyt veto-oikeuttaan Israelin puolesta. Tämä suututti Israelin, ja pääministeri Benjamin Netanjahu ilmoitti, ettei päätöstä noudateta. Myöhemmin pääministeri kuitenkin päätti, että päätöstä asuintalojen rakentamisesta lykätään.

Yhdysvaltain uuden presidentin Donald Trumpin astuttua valtaan, on tilanne Israelin viranomaisten mukaan muuttunut.

– Pelin säännöt ovat muuttuneet Donald Trumpin noustua presidentiksi. Meidän kätemme eivät ole enää sidotut kuten Barack Obaman aikana. Nyt voimme vihdoin rakentaa, kommentoi Jerusalemin varapormestari.

Siirtokunnat ovat israelilaisten asuinalueita Israelin miehittämillä palestiinalaisten alueilla.

Israel on rakentanut siirtokuntia kansainvälisestä vastustuksesta huolimatta sadoilletuhansille asukkaille ympäri palestiinalaisalueita.

AVAINSANAT

Yliajo johti lakimuutoksiin: Takuista päätti ei-ammattilainen

Kuva: Lehtikuva

Australian Melbournessa viiden ihmisen kuolemaan ja kymmeniin loukkaantumisiin johtanut joukkoyliajo on johtanut lakimuutoksiin Victorian osavaltiossa. Asiasta uutisoi muun muassa Australian yleisradio ABC.

Joukkoyliajosta epäilty 26-vuotias mies oli päässyt vapaaksi takuita vastaan vastoin poliisin toivetta vain viisi päivää ennen verityötä. Koska hänen hakemuksensa käsiteltiin tavanomaisen virka-ajan ulkopuolella, sen teki niin sanottu vapaaehtoistuomari.

Joukkoyliajon myötä vapaaehtoisten käytöstä luovutaan ja takuuhakemukset käsittelee aina päivystävä ammattilainen.

Australiassa poliisi on aloittanut Melbournessa väkijoukkoon ajamisesta epäillyn miehen kuulustelut. Asiasta kertoo sanomalehti The Australian.

26-vuotiaan miehen odotetaan saavan syytteet pian kuulustelujen jälkeen, mahdollisesti vielä tänään. Hän saa todennäköisesti syytteet murhista.

Mies on päässyt pois sairaalasta, jossa häntä hoidettiin ampumahaavojen takia. Poliisi ampui miestä käsivarteen.

Viisi ihmistä kuoli ja yli 30 loukkaantui, kun mies ajoi autolla väkijoukkoon Melbournen ydinkeskustassa perjantaina. Surmansa saivat kolmikuinen poikavauva, kymmenenvuotias tyttö sekä 25- ja 33-vuotiaat miehet sekä 32-vuotias nainen.

Poliisin mukaan Melbournen joukkoyliajo oli tahallinen, mutta ei terrorismiin kytkeytyvä teko. Epäillyllä miehellä on kerrottu olevan väkivaltataustaa sekä mielenterveys- ja huumeongelmia.

AVAINSANAT

Ranskan presidentinvaalit: Sosialistien suosikiksi nousi yllättäjä vasemmalta laidalta

Kuva: Lehtikuva

Entinen asuntoministeri Benoit Hamon (kuvassa) voitti hieman yllättäen Ranskan sosialistien vaalin puolueen presidenttiehdokkaasta. Toiselle kierrokselle ylsi myös ja ex-pääministeri Manuel Valls. Kolmanneksi jäi Arnaud Montebourg.

49-vuotiaan Hamonin lasketaan kuuluvan puolueen vasempaan, vihertävään laitaan.

Vaalin toinen kierros on tammikuun lopussa.

Sosialistit olivat laiskasti liikkeellä, sillä uurnilla kävi 1,7–1,9 miljoonaa äänestäjää, mikä on noin puolet vähemmän kuin keskusta-oikeistolaisen tasavaltalaiset-puolueen esivaalissa viime vuoden lopussa.

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros on 23. huhtikuuta. Kyselyiden perusteella sosialistien ehdokas saattaa pudota kilvasta jo tuolloin.