Palkansaajapuolen liitot ovat käyneet yksityisen sosiaalialan tes-neuvotteluita Hyvinvointiala Hali ry:n kanssa marraskuun alusta lähtien. Edellinen sopimuskausi päättyi joulukuun lopussa, mikä tarkoittaa, että neuvotteluita voidaan tarvittaessa vauhdittaa työtaistelutoimilla. Sellaisia ei nyt ole näköpiirissä – vaikka niihin valmius onkin – vaan neuvottelut jatkuvat taas tänään tiistaina, Inberg sanoo.

– Tässä maailmantilanteessa toivon, että rauha ratkaisisi kaiken, saisimme ratkaisun neuvottelemalla ja saisimme edistystä siihen, että pystytään kehittämään myös työoloja ja -aikoja, jotka vaikuttavat työssä jaksamiseen, Inberg sanoo.

Palkansaajia neuvotteluissa edustavat Superin, Tehyn ja Erton muodostama neuvottelujärjestö Sote ry, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL sekä Jytyn, Pron ja STHL:n muodostama Salli ry.

– Lähihoitajat, joita itse edustan, eivät työskentele vain ikäihmisten palveluasumisyksiköissä, vaan heitä myös myös vammaispalveluiden puolella, mielenterveysyksiköissä ja lastensuojelussa, Inberg kuvailee.

TYÖNTEKIJÄPUOLI tavoittelee 13 prosentin palkankorotuksia seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Asiasta on kertonut aiemmin Helsingin Sanomat. Kyseessä on avaus, josta lähdetään neuvottelemaan, vahvistaa Inberg Demokraatille.

Kovia korotuksia perustellaan sillä, että osapuolet ovat sopineet vuonna 2023, että julkisen ja yksityisen puolen välisiä perusteettomia palkkaeroja kurotaan umpeen alan veto- ja pitovoiman parantamiseksi. Inberg kiteyttää, että yksityinen sektori on ollut aina julkista sektoria jäljessä.

– Ero ei ole kaventunut, jos ajattelen edustamiani lähihoitajia. Julkisen sektorin neuvottelu saatiin aika hyvin maaliin ja nyt pitäisi löytää yksityiselle sektorille samantyyppisesti sopimus, joka kaventaa palkkaeroa lähihoitajan työnkuvassa, koska samoja tehtäviä tehdään niin julkisella kuin yksityisellä, Päivi Inberg sanoo.

Työnantajaleirissä nyt julkisuuteen noussut korotus nähdään liian jyrkkänä. Halin työmarkkinajohtaja Kati Virtanen kertoo, että yleisen linjan mukainen korotus sopii alan yrityksiä edustavan Halin pirtaan.

Yleisen linjan mukainen korotus on 7,8 prosenttia kolmen vuoden aikana. Jos yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus (sostes) solmitaan lyhyemmäksi ajaksi, on myös korotus Virtasen mukaan pienempi.

– Emme ole lähdössäkään hakemaan ratkaisua alle yleisen linjan. Haluamme pitää huolen, että meidänkin alamme on yleisessä palkkakehityksessä mukana, hän sanoo.

– Neuvotteluissa se iso viesti meiltä on, että haemme neuvotteluratkaisua ja toivottavasti pystymme jossain vaiheessa sellaisen hyvässä yhteisymmärryksessä aikaan saamaan.

INBERGIN mukaan yksi tapa saada kavennettua palkkaeroja on kohdentaa korotuksia niihin palkkaluokkiin, jossa erot ovat suurimmat verrattuna hyvinvointialueilla työskentelevien palkkoihin.

Työnantajapuolella tällaisesta kohdentamisesta ollaan Kati Virtasen mukaan valmiita hyvin keskustelemaan.

– Yleisen linjan mukaisessa palkkaratkaisussa on ollut 0,6 prosenttia paikallista erää. Voidaan ajatella, että siitä erästä kohdennetaisiinkin jollekin henkilöstöryhmälle enemmän kuin toiselle, Virtanen sanoo.

– Tunnistan tietysti itse vanhana palkansaajapuolen ihmisenä, että kun on monta järjestöä pöydässä, ei minkään järjestön ole helppoa sanoa, että jollekin toiselle voisi antaa enemmän kuin meille, hän jatkaa.

Saman tunnistaa myös Inberg. Superin edustamat yksityisissä sosiaalipalveluissa työskentelevät lähihoitajat ovat juuri niitä, joilla palkkaero julkiseen on hänen mukaansa suuri.

– Kohdentaminen ei välttämättä yksin ratkaise palkkaeroa. Ja se on haaste, että ovatko muut valmiita kohdentamaan tietylle ammattinimikkeelle enemmän korotuksia kuin toisille. Tästä pitää käydä vuoropuhelua myös sisäisesti järjestöjen keskenään.

Kun pöydässä on useampi ammattiliitto, jotka edustavat erilaisia ammattiryhmiä, se tuo neuvotteluihin oman mausteensa.

– Jokainenhan asettaa omat tavoitteensa ja siitä lähdetään yhdessä katsomaan, mitkä ovat yhteisiä tavoitteita. Meillä on paljon yhteisiä tavoitteita, mutta on myös eriäviä. Vuoropuhelua täytyy käydä, se on kaiken A ja O. Mitä olen seurannut neuvotteluita, niin meillä järjestöpuolella on hyvä vuoropuhelu, jota käydään koko ajan.

PYSTYTÄÄNKÖ palkkaeroa julkisen ja yksityisen puolen välillä kuromaan umpeen riittävästi yleisen linjan mukaisilla palkankorotuksilla?

– Veikkaan, että se tulee olemaan haasteellista, jos emme pääse yhteisymmärrykseen palkkauksesta. Meillä on ollut palkkaerojen umpeen kuromiseksi erillisiä palkkatyöryhmiä. Sitten varmaan katsotaan niissä askel kerrallaan, miten sitä pystyttäisiin kuromaan umpeen – siihen on erillinen palkkaohjelmaraha, kuten julkisellakin, Inberg sanoo.

Halin Kati Virtanenkin myöntää, että siinä on haasteensa. Hän nostaa esiin, että palkankorotuskehitys on ollut julkisella puolella suuri palkkaharmonisoinnin vuoksi. Hyvinvointialueet muodostettiin eri toimijoista, joilla kaikilla oli erilaiset palkat. Uusilla hyvinvointialueilla palkat yhtenäistettiin.

Virtasen mielestä harmonisointi oli hallitsematon, koska palkoissa saattoi olla eroja syystä, mutta silti palkat harmonisoitiin korkeimpaan ”piikkipalkkaan”.

Palkkojen harmonisointi ja palkkakehitysohjelma ovat Virtasen mukaan johtaneet palkkaeroihin julkisen ja yksityisen välillä. Virtasen mielestä palkansaajapuoli haluaakin nyt harmonisoida yksityisen ja julkisen palkat. Hän huomauttaa, että eri hyvinvointialueilla palkat voivat olla hyvin erilaiset.

– Meidän on vaikea nähdä, että meidän pitäisi harmonisoida palkat hyvinvointialueiden palkkoihin. Meillä on oma sektorimme ja sen toimintaedellytykset mietittävänä.

Virtanen sanoo silti ymmärtävänsä yksityisen ja julkisen välisten palkkojen vertailua. Virtasen mielestä ymmärrettävää, että samassa ammattiliitossa jäseninä olevat eri sektoreilla työskentelevät jäsenet keskustelevat ja vertailevat palkkojaan. Siitä luonnollisesti syntyy tarve tasoittaa eroja.

Virtanen kertoo, että palkansaajapuolen kanssa on tehty yhteistyötä palkkojen vertailussa yhteisessä tilastoryhmässä.

– Meillä ei kuitenkaan ole sellaista tietoa esimerkiksi, mitä jossain tietyllä hyvinvointialueella palkkaa maksetaan suhteessa meidän jäsentemme maksamiin palkkoihin. Eli palkkadata, jota pyörittelemme, on aika yleisellä tasolla.

PALKANKOROTUKSET ovat eittämättä kustannus, joka työnantajan on pyrittävä kattamaan jotenkin. Siirtyvätkö palkankorotukset ostopalveluiden hintoihin?

Demokraatti kysyi Superilta ja Halilta, ovatko osapuolet tehneet laskelmia siitä, mitä vaikkapa 13 prosentin palkankorotusvaade tai edes yleisen linjan mukainen korotus tarkoittaisi ostopalveluiden hinnoille.

– Emme ole tehneet sellaisia laskelmia. Siinä on se haaste, että ostopalvelusopimukset ovat meidän jäsentemme ja hyvinvointialueiden välisiä. Me emme näe niitä, joten meidän on vaikea niistä lähteä tekemään laskelmia, Halin Kati Virtanen sanoo.

Myöskään Superissa ei ole vielä tehty laskelmia. Päivi Inbergin mukaan jää nähtäväksi, millaisia vaikutuksia ostopalveluiden hintoihin on. Hän arvioi, että jonkinlaista painetta siihen varmasti on. Hän kuitenkin nostaa esiin hyvinvointialueiden tilanteen.

– Ostopaikkoja ei osteta niin paljon, vaan pyritään tekemään omana toimintana. Paineita varmasti on, koska se on selvää, että julkinen tarvitsee yksityistä, mutta myös yksityinen tarvitsee julkista palvelua, Inberg sanoo.

Samansuuntaisesti puhuu myös Virtanen, joka arvioi, että nykyisiin voimassa oleviin ostopalvelusopimuksiin ei palkankorotusten kustannuksia voida siirtää. Ylipäätään kustannusten siirtäminen ostopalvelusopimusten hintoihin on Virtasen mukaan haastavaa.

– Kun tiedetään, mikä hyvinvointialueiden tilanne on, niin eivät ne kauheasti haluaisi maksaa ostopalvelusopimuksista. Vaikeaa sitä korotusta olisi saada hintoihin. Totta kai se hankaloittaa alan toimintaedellytyksiä aika vakavastikin.

Virtasen mukaan työnantajapuoli haluaa pitää kiinni siitä, yksityinen sosiaalipalveluala pysyy yleisessä palkkakehityksessä mukana yleisen linjan mukaisilla palkankorotuksilla, vaikka korotusta ei saataisi ostopalvelujen hintoihin. Silloin palkankorotusten kustannukset joudutaan kattamaan jostakin muualta.