Politiikka
10.5.2025 12:53 ・ Päivitetty: 10.5.2025 12:54
Yle: Haastava yhdistelmä: kokoomuslainen ja ay-pomo
Orpon hallituksen ammattiyhdistysliikkeen toimintaa heikentäneet päätökset ovat haastaneet monen kokoomuslaisen ammattiyhdistysjohtajan suhdetta puolueeseen, kertoo Yle.
Viimeisimmän kuohunnan aiheutti kokoomuksen somekampanja, jossa puolue esitti, kuinka hallituksen päätösten takia liittoon kuulumattoman palkansaajan verotus kevenee muita enemmän. Ammattiryhmistä käytettiin esimerkkinä opettajia.
Pian tämän jälkeen Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto ilmoitti eroavansa kokoomuksesta yli 20-vuotisen jäsenyyden jälkeen. Murto oli jo aiemmin kritisoinut muun muassa hallituksen ajamaa vientimallia.
DIPLOMI-INSINÖÖREJÄ ja arkkitehteja edustavan Tekniikan akateemiset TEK:n toiminnanjohtaja Jari Jokinen pohti saman somekampanjan takia vakavasti puolueesta eroamista – 41 vuoden jäsenyyden jälkeen.
Myöhemmin Jokinen on kertonut, että aikoo jatkaa puolueen jäsenenä.
Yle haastatteli useaa akavalaista ja kokoomukseen kuuluvaa ammattiyhdistysjohtajaa. He olivat kaikki huolissaan puolueen suhtautumisesta ammattiyhdistysliikkeeseen. Tosin he myös joltain olisin kannattivat hallituksen toimia.
– Kokoomuksessa ei ymmärretä, että järjestäytyneet työmarkkinat ovat tuottavuuden ydintä. Nyt rakennetaan vain eripuraa. Me pyrimme esimerkiksi vaikuttamaan siihen, että diplomi-insinöörit ja arkkitehdit pystyisivät tekemään mahdollisimman tuottavasti töitä ja jaksamaan kaikkien paineiden alla, TEK:n toiminnanjohtaja Jari Jokinen sanoo Ylelle.
Hänen mukaansa TEKin on ollut esimerkiksi vaikea hyväksyä muutoksia sovittelujärjestelmään.
Kokoomuksen retoriikka asettelee ihmisiä vastakkain voimakkaammin kuin aiemmin.
INSINÖÖRILIITON yhteiskuntasuhdepäällikkö Jussi Salonranta – kokoomuksen jäsen 25 vuotta – ei ole pohtinut puolueen jättämistä, vaikka hallituksen toimet ovat hänelle osin vaikeita. Hän puhuu vaikeasta puoluesuhteestaan urheilutermein.
– Omia kannustetaan ja omaa väriä tunnustetaan. Kun peli menee huonommin, niin sitten haukutaan valmennusjohto ja seuran omistajat. Seuraavaksi jätetään menemättä matseihin.
Saloranta pitää hyvänä kokoomuksen tavoitteista muun muassa valtion velkaantumisen taittamista, ansiotuloverotuksen keventämistä ja paikallisen sopimisen edistämistä.
Edellä mainittujen hallituksen toimien käytännön toteuttaminen saa kuitenkin Salorannalta kritiikkiä alkaen veronalennuksien kohdentumisesta. Hän arvioi työttömyysvakuutusmaksujen nousun vievän alle 9 000 euroa tienaavilta hallituksen puoliväliriihessä päättämät veronalennukset.
Hän pitää päätöstä työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistamisesta ideologisena, kun sitä ei poistettu Suomen Yrittäjien eikä Keskuskauppakamarin jäseniltä.
– Puolueen aatteellinen muutos on kasvattanut minun ja puolueen välistä eroa. Kokoomus on kääntynyt talouspoliittisesti aiempaa voimakkaammin oikealle ja retoriikka asettelee ihmisiä vastakkain voimakkaammin kuin aiemmin. Sanoisin, että puolue ei ole sama kuin aiemmin. Toisaalta se ei ole tavoiteltava tilanne, että puolue pysyisi samanlaisena aina.
Kokoomuksessa ei ymmärretä, että järjestäytyneet työmarkkinat ovat tuottavuuden ydintä. Nyt rakennetaan vain eripuraa.
SUOMEN Ekonomien työmarkkinajohtaja Riku Salokannel – kokoomuslainen 90-luvulta saakka – aikoo myös jatkaa kokoomuksen jäsenenä. Hän sanoo arvioivansa Ylen haastattelussa hallituksen toimia työmarkkinajohtajana. Osa hallituksen toimista ja myös työministeri Arto Satosen toiminta saavat häneltä kiitosta.
– Ymmärrän päätöksiä, joille voi osoittaa selvät vaikutukset. Mutta minun on vaikea ymmärtää päätöksiä, joille ei pystytä sellaisia osoittamaan.
– Kannatamme yleissitovuutta, mutta samaan aikaan olemme pyrkineet laajentamaan paikallista sopimista. Verovähennysoikeutta puolestaan pidämme edelleen perusteltuna, mutta se ei saa olla ainoa syy kuulua liittoon.
Ekonomien isompi kritiikki kohdistuu tällä hallituskaudella ansiosidonnaisen porrastamiseen ja henkilökohtaisen irtisanomisen helpottamiseen.
Kiitosta Salokannel puolestaan jakaa hallitukselle siitä, ettei työmarkkinajärjestöillä ole tällä hallituskaudella ollut veto-oikeutta hallituksen ja eduskunnan päätöksiin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.