Musiikki
4.12.2025 08:04 ・ Päivitetty: 4.12.2025 08:05
Yle väisti boikottitoiveet: ei mainitse Israelia euroviisuehdoissaan
Yle kertoo päättävänsä Euroviisuihin osallistumisesta tällä viikolla Euroopan yleisradiounioni EBU:n kokouksen jälkeen. Palestiina-aktivistit ovat halunneet yhtiön boikotoivan laulukilpailua, jos Israel osallistuu siihen.
EBU kokoustaa tänään ja huomenna. Kokouksessa on tarkoitus päättää, saako Israel osallistua ensi kevään viisuihin.
Ylen johtoryhmä kertoo vain asettaneensa ehtoja Ylen osallistumiselle Euroviisuihin tulevina vuosina. Yle haluaa, että EBU toteuttaa esittämänsä muutokset laulukisan sääntöihin ja seuraa niiden noudattamista.
YLEN MUKAAN järjestäjien pitää varmistaa. ettei kisaa tai sen äänestyksiä käytetä poliittiseen vaikuttamiseen. Myös osallistujien ja yleisön turvallisuudesta pitää huolehtia.
Tämän vuoden kisassa Israelin saamat suuret äänimäärät herättivät epäilyjä tarkoituksellisesta kampanjoinnista Israelin valtion, ei niinkään Israelin esityksen puolesta.
Israelia ja sen osallistumista Euroviisuihin ei mainita sanallakaan Ylen johtoryhmän asettamissa ehdoissa tai Ylen asiasta julkaisemassa tiedotteessa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
