Politiikka
4.12.2025 06:36 ・ Päivitetty: 4.12.2025 06:36
Ylen gallup: SDP jatkaa ykkösenä – Kannatus laski hieman koko kärkikolmikolla
Ylen kannatusmittauksessa SDP jatkaa suosituimpana puolueena 24,7 prosentin kannatuksella. Toisena tulee kokoomus 18,7 prosentilla ja kolmantena perussuomalaiset 14,2 prosentilla.
Kaikkien kolmen kannatus on laskenut hieman viime kuusta. Suurin lasku oli SDP:llä, jonka kannatus laski 0,7 prosenttiyksikköä kuukauden takaisesta.
SDP:n kannatus kävi Ylen mittauksessa kuluvan vuoden huipullaan 25,8 prosentissa elokuussa.
Kaikki pienemmät oppositiopuolueet nostivat kannatustaan kyselyssä. Eniten kasvoi vasemmistoliitto 0,7 prosenttiyksiköllä 10,2 prosenttiin.
- Voi sanoa, että vasemmistoliitto on se suurin hyötyjä tästä SDP:n pienestä laskusta, eli näyttää siltä, että SDP:n äänestäjistä osa on nyt siirtynyt vasemmistoliiton kannattajaksi, kyselyn toteuttaneen Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja arvioi Ylelle.
Puoluekantansa kertoi runsaat 1 800 ihmistä. Virhemarginaali on suurimmillaan 2 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
