Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Pääuutiset

Yli 31000 ihmistä on hakenut Suomesta suojelua Ukrainan sodan takia – lisämajoitusta etsitään nyt kunnista

Lehtikuva / AFP
Slovianskin asukkaita 6.7. odottamassa evakuointia. Venäjä on heinäkuun alussa tulittanut taajaan alueen siviilikohteita.

Maahanmuuttoviraston mukaan 31590 ihmistä on hakenut Suomesta tilapäistä suojelua Ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Heistä valtaosa on ukrainalaisia.

Demokraatti

Demokraatti

Enemmistö tulijoista saapui Suomeen heti sodan alettua. Viime viikkoina Suomeen on tullut yksittäisiä ukrainalaisia sotapakolaisia ja perheitä myös kiertoteitse Venäjän kautta. Venäjä on pakkosiirtänyt valloittamiltaan Ukrainan alueilta runsaasti ihmisiä, ja osa heistä on pyrkinyt heti vapauduttuaan jatkamaan matkaansa EU:n puolelle.

Osa keväällä Suomeen tulleista majoittui nopeasti perustettuihin vastaanottokeskuksiin, mutta moni meni myös sukulaistensa tai aiempien täkäläisten työnantajiensa luo maaseudulle.

Maahanmuuttovirasto kertoo etsivänsä nyt ukrainalaispakolaisille sopimusmajoitusta eri puolilta Suomea. Ajatuksena on, että ukrainalaisia sijoitettaisiin sinne, missä heille on esimerkiksi töitä tarjolla. Samalla väliaikaisiksi suunniteltuja vastaanottokeskuksia pystytään purkamaan.

Heti kun suojeluhakemus on rekisteröity, ihminen saa aloittaa työnteon.

Viraston tiedotteen mukaan 90 kuntaa onkin neuvotellut jo viraston kanssa majoituspalveluiden järjestämisestä. Monissa Sisä-Suomen pikkukunnissa on tyhjillään olevia vuokra-asuntoja, joita voidaan saada näin hyötykäyttöön.

Muun muassa Ikaalinen on jo majoittanut tällä tavalla parikymmentä Ukrainan-pakolaista.

Lisää aiheesta

Maahanmuuttovirasto kertoo, että se on luvannut korvata kunnille majoittamisesta aiheutuvat kulut vielä vuoden 2023 maaliskuuhun asti.

Suojelua hakeneet ja tilapäisesti kuntaan majoitetut ihmiset saavat edelleenkin vähemmän peruspalveluita kuin kunnan vakituiset asukkaat. Esimerkiksi terveydenhoidon heille järjestää se vastaanottokeskus, mihin heidät on alun perin kirjattu. Jos ukrainalaisperhe joutuu käyttämään vaikkapa kunnan terveyskeskusta, vastaanottokeskus korvaa tästä kunnalle aiheutuneet kulut.

Ukrainasta tulleita, suojelua hakeneita ihmisiä on myös alkanut vähitellen palata takaisin kotimaahansa. Paluuta vaikeuttaa se, että Venäjä on nyt kesän alussa kiihdyttänyt siviilikohteiden ja asuinalueiden summittaista pommittamista eri puolilla Ukrainaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE