Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Yli vuosikymmeneksi kokoomuksen johtoon? Petteri Orpo ei sulje pois jatkokauden jatkokautta

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Petteri Orpo luotsasi eurovaaleissa puolueensa voittoon, eikä hänellä ole vastaehdokkaita puoluekokouksessa.

Kokoomusväki jännittää, kertooko Petteri Orpo EU-komissaariehdokkaansa nimen Tampereen puoluekokouksessa, ja tuleeko varapuheenjohtajuudesta isokin kisa. Orpo itse on valmis istumaan vielä vuosia puoluejohdossa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Eurovaaleissa voittaneen kokoomuksen puoluekokous alkoi perjantaina. Kokouksen pääpäivä on lauantai, jolloin kuusissa vaaleissa peräkkäin kokoomuksen voittoon luotsannut pääministeri Petteri Orpo valitaan jatkamaan puheenjohtajana ainakin vielä seuraavan kauden. Orpo on ollut puheenjohtaja kahdeksan vuotta.

Hän ei sulje pois sitäkään, etteikö olisi ehdolla vielä seuraavassakin puoluekokouksessa kahden vuoden kuluttua, vaikka sanookin elävänsä hyvin vahvasti nyt tässä hetkessä ja pääministerin tehtävässä.

-  Totta kai minulla on aina katse myöskin sinne tulevaan, mutta pääministerin työ on Suomen arvokkaimpia tehtäviä ja laitan kaikkeni siihen. Samaan aikaan aika on sellainen, että tapahtuu paljon ja kaksi vuotta on hyvin pitkä aika, joten arvioidaan sitä sitten aikanaan, mutta en minä sitä poiskaan sulje, Orpo sanoi STT:lle.

Tähän asti pitkäaikaisin kokoomusjohtaja Ilkka Suominen oli tehtävässä 12 vuotta (1979-1991).

Puoluekokous jatkuu sunnuntaihin asti. Silloin käydään muun muassa varapuheenjohtajavaali. Ainakin yksi kolmikosta vaihtuu, sillä nykyisistä varapuheenjohtajista ulkoministeri Elina Valtonen ei enää hae jatkokautta.

Varapuheenjohtajaksi on ehdolla kolme ministeriä ja kaksi kansanedustajaa. Heihin kohdistuu mielenkiintoa, koska yksi joukosta saattaa olla tuleva puheenjohtaja Orpon jälkeen.

Tampere-talossa järjestettävään puoluekokoukseen odotetaan lähes 1  400 osallistujaa, joista noin 850 on äänivaltaista edustajaa.

SAMAAN AIKAAN odotellaan myös Orpon ilmoitusta siitä, kenet hän valitsee komissaariksi. Puoluekokous olisi päätöksen kertomiselle luonteva paikka, mutta valinta voi siirtyä myöhemmäksikin.

Orpo ei ajankohtaa vielä paljasta, vaan sanoo menevänsä asiassa prosessinsa mukaan.

-  Vaalit on käyty ja lähtökohta on ollut koko ajan se, että pitää olla vaaleissa ehdolla. Nyt käydään keskusteluja ja käyn pohdintaa ja kerron sitten kun aika on.

Ei vielä puoluekokouksessa?

-  Sitten kun aika on.

Orpon ykkösvaihtoehtona on laajalti pidetty kokoomuksen entistä ministeriä ja kokenutta meppiä, jyväskyläläistä Henna Virkkusta. Loppusuoralla spekulaatioihin on noussut muitakin nimiä, viimeisimpänä Iltalehden mukaan ulkoministeri Valtonen, joka tosin ei ollut EU-vaaleissa ehdokkaana.

Myös kokoomuksen listoilta suurimmalla äänimäärällä europarlamenttiin noussut Mika Aaltola on ilmaissut kiinnostuksensa komissaariudesta. Orpo on sanonut, ettei komissaarin tarvitse välttämättä olla eniten ääniä saanut meppi.

KOKOUKSEN saamien yli 200:n aloitteen kirjo on laaja. Puoluehallitus esittää muun muassa, että puoluekokous hyväksyisi aloitteet maalittamisen kriminalisoimisesta ja raiskauksen vähimmäisrangaistuksen korottamisesta.

Lisäksi puoluehallitus hyväksyisi muun muassa aloitteet pieniin lapsiin kohdistuvien rikosten nykyistä ankarammista rangaistuksista ja avioeron harkinta-ajasta luopumisesta.

Myös aloite eheytyshoitojen kieltämisestä tulisi puoluehallituksen mielestä hyväksyä asian ajankohtaisuuden vuoksi, vaikka kokoomuksella on asiasta puolueen kanta jo vuodelta 2020.

Lopullisesti kunkin aloitteen kohtalon ratkaisee puoluekokous.

VARAPUHEENJOHTAJIEN kisasta ennakoidaan tiukkaa.

Uusi ministeriehdokas sunnuntain varapuheenjohtajakisassa on vantaalainen tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala, joka on Uudenmaan piirin ehdokas. Hänen mahdollisuutensa saattavat olla hyvätkin. Multalan lisäksi Uudeltamaalta pyrkii varapuheenjohtajaksi ensimmäisen kauden kansanedustaja Jarno Limnéll.

Kuopiolainen ensimmäisen kauden kansanedustaja Karoliina Partanen on Kokoomusnaisten ja Savo-Karjalan kokoomuksen ehdokas ja useampikin äänivaltainen edustaja mainitsee hänet potentiaalisena varapuheenjohtajana.

Nykyisistä varapuheenjohtajista puolustusministeri Antti Häkkänen on ollut tehtävässään vuodesta 2016 eli yhtä kauan kuin Orpo on ollut puheenjohtaja. Hän hakee edelleen jatkoa. Kokoomuksessa yleinen käytäntö on tavannut olla, että varapuheenjohtajana ollaan enintään kuusi vuotta, Häkkäsen uskotaankin petailevan paikkaa Orpon seuraajana.

Aiemmista varapuheenjohtajista myös kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen hakee jatkoa.

Teksti: Sanna Nikula / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE