Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Yllätysnimi: ex-moukarinheittäjä on valittu Lentopalloliiton toimitusjohtajaksi

Lentopalloliitto vaihtaa toimitusjohtajaa. Liitto kertoi tänään, että uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu entinen moukarinheittäjä, lajin arvokisamitalisti Olli-Pekka Karjalainen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hän korvaa tehtävässä Seppo Siika-ahon.

Karjalainen on toiminut urheilu-uransa jälkeen urheilun parissa ja kuuluu muun muassa Olympiakomitean hallitukseen.

Liiton puheenjohtajan Pasi Sydänlammin mukaan liiton tavoitteena on kehittää lajin toimintaa kansallisesti ja kansainvälisesti. Se kaipasi uutta otetta.

Kuortaneen urheiluopistossa Karjalainen on seurannut läheltä lentopallon valmennuskeskuksen toimintaa.

– Lentopallo on vahva laji kansallisesti ja kansainvälisesti. Lajin suuri vahvuus on se, että ollaan erikokoisilla paikkakunnilla ja eri ikäisten parissa. Siitä on hyvä ponnistaa eteenpäin, sillä lajissa on vahva potentiaali, Karjalainen kertoi.

– llman vakaata ja vahvaa seuratyötä meillä ei olisi tulevaisuuden huippuja, Karjalainen korosti.

Karjalaisen mukaan lentopallolla on hyvät edellytykset parantaa asemiaan suomalaisessa urheilukentässä. Ensi vuonna lentopallossa odottavat miesten EM-kotikisat, joita pelataan syksyllä 2021 Tampereella.

– On sitten kyse huippu-urheiluprojekteista tai pelaajamäärien kasvattamisessa, kummatkin vaativat meiltä kovasti töitä. Olen etuoikeutettu, kun saan olla urheilun parissa töissä, Karjalainen sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE