Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Yrittäjätausta tekee Sipilästä kärsimättömän – Tutkija perustuslakikohusta: “Hän on tottunut nopeisiin tuloksiin”

Politiikan tutkija Erkka Railo luonnehtii oikeuskansleri Jaakko Jonkan näkemyksiä hallituksen työskentelystä erittäin poikkeuksellisiksi. Jonkka arvosteli viikonloppuna Helsingin Sanomissa hallituksen lainvalmistelua perustuslain kannalta puutteelliseksi.

– En muista toista tilannetta, jossa oikeuskansleri olisi tullut julkisuuteen moittimaan hallitusta, Railo sanoo.

Jonkan mukaan kyse ei ole pelkästään nykyisestä hallituksesta, vaan lainvalmistelussa on havaittu ongelmia ennenkin. Railon mukaan syntyy vaikutelma, että resursseista on pulaa.

“Lainsäädännön syystäkin kankea järjestelmä on tuntunut hänestä vieraalta.”

– Jos hallitus haluaa uudistaa maata nopeasti, pitäisi varmistaa se, että siihen on resursseja. Nyt vaikuttaa siltä, että resurssipula johtaa oikaisuyrityksiin. Taustalla voi olla myös se, että poikkeuksellisen iso sote-paketti tukkii järjestelmää jo yksinään.

Railon mukaan lainvalmistelun ruuhkautuminen on ollut tyypillisesti vaalikauden loppupuolen ongelma, kun lakeja on yritetty pusertaa kasaan paljon lyhyessä ajassa.

– Nyt tässä tilanteessa ollaan jo alkuvaiheessa. Vaikuttaa siltä, että tässä näkyy Sipilän aikaisempi ura suhteellisen pienen yrityksen johtajana. Hän on tottunut nopeisiin tuloksiin ja ollut sen vuoksi kärsimätön. Lainsäädännön syystäkin kankea järjestelmä on tuntunut hänestä vieraalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE