Ahvenanmaa on myös demilitarisoitu vyöhyke, jolla on vielä sataa vuottakin pidempi historia. Ahvenanmaan demilitarisoinnista on päätetty jo Krimin sodan jälkeisissä Pariisin rauhanneuvotteluissa vuonna 1856, jolloin Suomi suuriruhtinaskuntana oli vielä osa Venäjää. Krimin sodan aikana käydyssä Oolannin sodassa Ahvenanmaan saarilla oli venäläisten ja suomalaisten sotilaiden lisäksi brittiläisiä ja ranskalaisia sotilaita.

Vaikka Suomi itsenäistyi vuonna 1917, täyttää siis Ahvenanmaa vasta tänä vuonna sata vuotta. Jos palaamme vuoteen 1918, niin Ahvenanmaan saaria miehitti Suomen sisällissodan osapuolten lisäksi kolmen muunkin valtion joukot. Tuolloin punaisten ja valkoisten lisäksi saarilla oli venäläisiä, ruotsalaisia ja saksalaisia sotilaita turvaamassa omia turvallisuuspoliittisia intressejään. Harva muistaa tätä Ahvenanmaan historiaa, joka on samalla myös tärkeä osa Suomen historiaa. Sitäkin harvempi tulee ajatelleeksi Ahvenanmaan turvallisuuspoliittista asemaa Itämerellä. Jos saarilla on sen historian saatossa ollut kuuden eri maan armeijat, niin sen asema alueellisen turvallisuuspolitiikan kannalta täytyy olla merkittävä.

Vuonna 1918 Ruotsi halusi liittää saaret itseensä ja Suomi kutsui alueellisen erimielisyyden selvittämiseen Kansainliiton. Vuonna 1921 YK:n edeltäjä Kansainliitto päätti saarten kuulumisen Suomen eduksi. Samalla kuitenkin edellytettiin, että alueen asukkaiden itsehallinto, kieli ja kulttuuri pystytään takaamaan.

Suomella on siis velvollisuus sotilaallisen kriisin kynnyksellä pitää Ahvenanmaa erillään kaikista mahdollisista konflikteista, mutta samalla sillä on velvollisuus puolustaa sitä. Kansainväliset sopimukset eivät tarkoitakaan sitä, etteikö Suomi saisi harjoitella Ahvenanmaan puolustamista, mutta se ei saa harjoitella sitä Ahvenanmaalla.

Mutta mikä olisi Ahvenanmaan asema, jos Itämeren alueella syntyisi konflikti esimerkiksi Naton ja Venäjän välillä? Kuinka todennäköistä olisi, että konflikti ei laajenisi EU:n ja Venäjän väliseksi konfliktiksi?

Jos tarkastelemme Itämeren karttaa ja ajattelemme nykyaikaisten asejärjestelmien kyvykkyyksiä, niin Itämerellä on kolme keskeistä saarta, joiden hallinta määrittelee kuka saa liikkua Itämeren ilma- ja meritilassa. Nämä saaret ovat Suomelle kuuluva mutta demilitarisoitu Ahvenanmaa, Ruotsille kuuluva Gotlanti, jonka puolustusta on vahvistettu viimevuosina, sekä Bornholm, joka kuuluu NATO-maa Tanskalle.

Turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta tarkastellen on siis erityisesti Venäjän etu, että näistä saarista edes yksi pysyy demilitarisoituna alueena, mutta kuinka todennäköisesti tämmöisen kuvitteellisen sotilaallisen konfliktin eri osapuolet suostuisivat demilitarisointia ja neutralisointia noudattamaan, tai kysyisikö tälläkään kertaa kukaan ahvenanmaalaisilta itseltään yhtään mitään? Ahvenanmaallahan kun on historian saatossa ollut kuuden eri maan sotilaita juuri sen sijaintinsa vuoksi.

Kirjoittaja on ay-aktiivi ja kuntapäättäjä Kokkolasta.