Lepistö kertoo olevansa saamastaan kunniasta onnellinen, ja kiitollinen niille, jotka olivat halunneet yllättää hänet esittämällä häntä kunniamitalin saajaksi. Hän kertoo äitienpäivän kynnyksellä pohtineensa, miksi hyvä vanhemmuus on hänelle niin tärkeä asia. Äideillä on yleensä luonnostaan halu olla hyvä vanhempi, mutta Lepistö uskoo oman isän esimerkin vahvistaneen tuota halua.

– Isäni jäi orvoksi 4-vuotiaana ja häntä on kuljetettu kuudessa eri kodissa. Ehkä siksi hän on itse yrittänyt jotenkin erityisesti etsiä sitä, miten hän voi olla hyvä vanhempi, ja sitä kautta minäkin kai olen saanut sitä kipinää, Lepistö kuvailee.

Leijonaemojen vertaistukitoiminnassa hän on tutustunut muihin samanlaista arkea eläviin, ja tietää, että tukea tarvitaan. Lepistön mielestä yhteiskunta tukee perheitä melko hyvin, mutta parantamisen varaakin on.

– Tuntuu, että pitää vähän liikaakin olla itse asialla. Monesti erityislasten vanhemmat ovat niin uupuneita, että he eivät edes jaksa ryhtyä etsimään apua. Siksi olisi hyvä, jos esimerkiksi lapselle diagnoosin antava taho saman tien löisi käteen infopaketin tai kävisi yhdessä perheen kanssa läpi tarjolla olevia tukipalveluita, Lepistö sanoo.

Mikä sitten vanhempia uuvuttaa? Lepistö sanoo, että vanhempien täytyy esimerkiksi olla tavallista enemmän kartalla lasten touhuista. Se on hyvin kokonaisvaltaista läsnäoloa kellon ympäri.

– Jotain erityiskäytöstä on melkein koko ajan, joten leikkejäkin pitää jatkuvasti kuunnella toisella korvalla, jotta voi ennakoida tilanteiden kehittymistä, Lepistö kuvailee.

Erityisperheen arki rullaa, kun se on turvallista ja ennakoitavaa. Rutiini on kaiken perusta, ja pieniltäkin tuntuvista käänteistä muistutellaan etukäteen: kohta pestään hampaat ja pian lähdetään kouluun. Yllätykset tai muut muutokset todennäköisesti heijastuvat käytökseen – joko heti tai oireena myöhemmin.

Kuulostaako tutulta, että lapsi raivoaa kaupassa, kun ei saa haluamaansa? Ehkä olet myös kuullut, miten maailman huonoin äiti pilaa teinin koko elämän, kun hän ei anna lupaa lintsata harrastuksesta ja lähteä sen sijaan viettämään kavereiden kanssa iltaa.

– Lapset raivoavat näin, mutta erityislapselle nämä tilanteet ja tunteet ovat oikeasti tosi isoja, eikä se ole niin sanotusti tavallista kiukuttelua, Lepistö kertoo.

Erityisesti lasten ja perheiden asemaan vaikuttaminen on Lepistölle tärkeää. Hän oli SDP:n eduskuntavaaliehdokkaana vuonna 2015, hän on ollut mukana kuntapolitiikassa ja ehdolla kirkollisvaaleissa, mutta nykyään hän kuvailee vaikuttavansa lähinnä taustalla.

– Yritän miettiä ja ideoida, miten perheiden tilanteita voisi parantaa, ja kehtaan ottaa yhteyttä niihin, jotka voivat asioihin vaikuttaa, hän sanoo.

Päättäjän roolista Lepistö luopui, kun hän aloitti työnsä kaupungin leivissä kaavoitusarkkitehtina. Työ on hänelle suuri intohimo – lasten ja perheen lisäksi tärkeintä elämässä – joten oli kova kolaus joutua kolme vuotta sitten sairaslomalle selkäongelmien takia. Lepistöllä on lääkityksestä huolimatta jatkuvana seuranaan pahimmillaan invalidisoivat kovat kivut, mutta hän haluaa pysyä paitsi lasten myös tulevaisuuden takia positiivisena.

– Hirveä tsemppi on itsellä koko ajan päällä – pakko onnistua, koska haluan ehdottomasti palata lempityöhöni. Tässä kokeillaan nyt kaikenlaista kuntoutusta, että minut saataisiin vielä työkykyiseksi, hän kertoo.