Vain kokoomuksen kannattajien joukossa kyllä ääniä oli niukasti enemmän kuin ei-ääniä (45–43). Muissa suurissa tai keskisuurissa puolueissa vastustajien määrä oli selkeästi kannattajien määrää suurempi.

Mielenkiintoinen tieto oli myös se, että 52 % vastasi myös kielteisesti kun kysyttiin kantaa, jos Ruotsi liittyisi Natoon. Aika vankka on siis maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikan nykyasetelman kannatus kansalaisten keskuudessa.

Tämä ei ole huono asia presidentinvaalien alla, eikä myöskään ajatellen seuraavia eduskuntavaaleja. Maailmantilanne on kaikkea muuta kuin turvallinen, Eurooppa on valinkauhassa ja lähialue vaatii jatkuvaa tarkkailua. Asevarustelu jatkuu ja jännitys kasvaa, kaupan esteitä ollaan lisäämässä, ihmisoikeuksia poljetaan ja ympäristöuhat kasvavat. Nyt on siis aika keskustella kansainvälisestä politiikasta ja jatkuvasti arvioida Suomen asemaa.

Muutkin mielipidemittaukset kuin ajankohtainen HS:n gallup todistavat, että suomalaisten ulko- ja turvallisuuspoliittiset asenteet ovat vakaat ja kypsät. Niinpä Pohjoismaiden neuvoston äskeisen istunnon alla tehty selvitys osoitti suomalaisten erittäin vahvaa tukea pohjoismaiselle yhteistyölle. 74 % suomalaisista katsoi, että viimeaikainen kansainvälinen kehitys on entisestään korostanut pohjoismaisen yhteistyön merkitystä ja 45 % pitää puolustusyhteistyötä tärkeimpänä yhteistyöalueena. Nämä tulokset muodostavat vahvan pohjan sille työlle, joka on jatkunut jo vuosia hallitusten kokoonpanosta riippumatta.

Keskustella siis pitää vapaassa maassa ja näin myös tapahtuu. Eräs viime aikoina esiintynyt tapa on keskustella Nato-asiasta entisten suurlähettiläiden tapaan. Aloitetaan viittaamalla ”hyvään ystävään”, jonka jälkeen kerrotaan kohteliain sanakääntein, että toisen mielipide on väärä. Olematta entinen diplomaatti ajattelin tässä noudattaa samaa formulaa ja kertoa hyvälle ja vanhalle ystävälleni presidentti Martti Ahtisaarelle, että hänen perustelunsa Nato-jäsenyyden puolesta on köykäinen. Hänhän väitti, että Suomen pitää liittyä läntisten demokratioiden ylläpitämiin järjestöihin ”ja piste”.

Ei se ihan näin mene. Historia kertoo, että Länsi-Euroopassa on joukko liittoutumattomia maita, joista Suomi ja Ruotsi sijaitsevat pohjoisen kriittisellä alueella. Suomen ja Ruotsin yhteistyöllä on laaja kansainvälinen kannatus ja se tiivistyy entisestään suunnitelmallisella ja ohjelmallisella tavalla.

Presidentti Mauno Koivistolla oli tapana sanoa, ettei ”pitäisi ruveta keikuttamaan venettä”. Tämä sanonta sopii mielestäni mainiosti vallitsevaan mielipideilmastoon. Nato-jäsenyys ei ole nyt ensimmäinen ajankohtainen aihe.

Veneen keikuttamisen riskejä voisi ajatella myös puolustusministeri Jussi Niinistö, joka touhuaa omin päin puolustusvoimien ylipäällikön ja eduskunnan kantoja kysymättä. Näin ei voi jatkua. Pian myös pääministerin on palautettava järjestys hallitukseen.

Viittasin presidentinvaaleihin. Voihan se joistakin tarkkailijoista näyttää vähän kummalliselta, että vain pienimmän puolueen edustaja poikkeaa joukosta Nato-jäsenyyden osalta. Nils Torvalds haluaa ”aktiivista keskustelua Suomen liittymisestä Natoon”. Hyvä näin. Keskustellaan siis. Mutta muut ehdokkaat ovat laajasti olleet sitä mieltä, että Suomen linja on kutakuinkin kohdallaan.

Ei se ole huono asia, että turvallisuuspolitiikan päälinjasta vallitsee konsensus ja ettei veneen keikuttajia ole liikaa. Sen ohella riittää kyllä puhuttavaa ulkopolitiikan arvopohjasta ja käytännön prioriteeteistä.

Tuula Haatainen, SDP:n ehdokas, on tässä keskustelussa ollut vahvoilla. Hän edustaa tyylikkäästi ja varmasti kestävää, pohjoismaista, sosialidemokraattista arvopohjaa.