Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Akava pettyi perhevapaalinjaukseen: “Ei kannattaisi toteuttaa”

Korkeastikoulutettujen Akava arvioi, etteivät hallituksen perhevapaauudistusta koskevat linjaukset vahvista työllisyyttä. Vanhempien välisen tasa-arvon tulisi sen mielestä myös vahvistua enemmän.

Demokraatti

Demokraatti

Puheenjohtaja Sture Fjäder muistuttaa, että Suomessa on sitouduttu laajasti tavoittelemaan 75 prosentin työllisyysastetta.

– Olisin halunnut nähdä sellaisen uudistuksen, jolla olisi ollut selkeä vaikutus työllisyyteen. Uudistus ei myöskään merkittävästi lisää tasa-arvoa, joten kustannuksia lisäävää mallia ei kannattaisi toteuttaa, Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder toteaa tiedotteessa.

Maan hallitus esitteli tänään perhevapaauudistuksen suuntaviivat 1+7+7-mallinsa kautta. Kummallekin vanhemmalle on tulossa 7 kuukauden kiintiö, josta voi luovuttaa toiselle kolme kuukautta. Hoitovastuuta on mahdollista jakaa tasaisemmin, koska vapaita voisi pitää useammassa jaksossa.

“Lisää palkansaajien ja työnantajien kustannuksia.”

Akavan mielestä uudistus lisää sekä palkansaajien että työnantajien kustannuksia ilman merkittäviä hyötyjä työllisyydelle ja tasa-arvolle.

– Raskaus- ja perhevapaasyrjintä pitää poistaa työmarkkinoilta. Tällä on iso merkitys työllisyyteen ja tasa-arvoon, Akavan työelämäasioiden päällikkö Lotta Savinko korostaa.

Lisää aiheesta

Akava siirtäisi resursseja kotihoidontuesta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen.

– Tasa-arvoa vahvistavalla perhevapaajärjestelmällä ja laadukkaalla varhaiskasvatuksella on mahdollista saada aikaan toivottuja parannuksia sekä työllisyyteen että tasa-arvoon. Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen pitää vielä etsiä ratkaisuja hankaliin kysymyksiin, Savinko toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE