Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Amken kysely: Ammatillisissa oppilaitoksissa luvassa irtisanomisia – leikkaukset vaikuttavat myös koulutustarjontaan

iStock

Suuressa osassa ammatillisia oppilaitoksia on meneillään säästö- ja sopeutustoimia, jotka johtavat merkittäviin henkilöstövähennyksiin. Tämä selviää Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys Amken lokakuisesta edunvalvontakyselystä.

Demokraatti

Demokraatti

Kyselyyn vastanneista ammatillisen koulutuksen järjestäjistä 66 prosenttia on jo toteuttanut, käynnistänyt tai on aikeissa käynnistää säästö- ja sopeutustoimia tiedossa olevien rahoitusleikkausten perusteella vuoden 2024 loppuun mennessä.

– Monilla koulutuksen järjestäjillä selvitystyö ja muutosneuvottelut ovat kesken, joten tarkkoja kokonaisvaikutuksia on vielä vaikea arvioida. Jo nyt on kuitenkin selvää, että vaikutukset koulutustarjontaan ja henkilöstöön ovat merkittävät, Amken johtava asiantuntija Satu Ågren sanoo tiedotteessa.

– Tilanne on valitettava, koska edellisen hallituskauden taloudelliset lisäpanostukset opetushenkilöstöön valuvat nyt hukkaan. Tämä on suoraa seurausta siitä, että meiltä puuttuu pitkäjänteinen ja ennakoitava ammatillisen koulutuksen talouden ja toiminnan kehittäminen, hän sanoo.

Amken kyselyyn vastasi 60 koulutuksen järjestäjää. Kehittämisyhdistyksen 87 jäsentä kouluttavat 98 prosenttia ammattiin opiskelevista nuorista ja aikuisista.

SÄÄSTÖJEN taustalla on ammatillisen koulutuksen kokonaisrahoituksen väheneminen yli 130 miljoonalla eurolla ensi vuonna. Rahoitus vähenee Orpon hallituksen päättämien 120 miljoonan euron rahoitusleikkausten ja määräaikaisten rahoitusten päättymisen takia.

Amken mukaan arviolta puolet ammatillisen koulutuksen sopeutuksista kohdistuu henkilöstöön – suurin osa opetus- ja ohjaushenkilöstöön. Leikkaukset toteutetaan muun muassa irtisanomisilla, eläkejärjestelyillä, määräaikaisuuksien päättymisillä sekä tehtävänkuvia muokkaamalla.

Kyselyyn vastanneista 66 prosenttia kertoi, että rahoitusleikkauksilla on suoria vaikutuksia koulutustarjontaan. Ensisijaisina sopeuttamiskeinoina ovat tarjonnan supistaminen sekä koulutusten toteutustapojen uudistaminen. Osa koulutuksen järjestäjistä selvittää kuitenkin myös kokonaisten tutkintojen ja osaamisalojen lakkauttamisia.

Ågrenin mukaan rahoitusleikkaukset uhkaavat erityisesti ammatti- ja erikoisammattitutkintoja, joissa hakijoilla on tyypillisesti jo aiemmin suoritettu tutkinto.

KOULUTUKSEN järjestäjistä 63 prosenttia piti vastauksissaan todennäköisenä tai erittäin todennäköisenä, että säästö- ja sopeutustoimia joudutaan aloittamaan tai käynnistämään uudelleen ensi vuoden aikana. Näin arvioivat erityisesti yksityiset ammatillisen koulutuksen järjestäjät, joiden opiskelijat kuuluvat usein jatkuvan oppimisen kohderyhmään.

Rahoitusleikkausten lisäksi taustalla on Ågrenin mukaan vuonna 2026 voimaan tuleva rahoitusuudistus, jonka myötä ammatillisen koulutuksen rahoitusperusteet muuttuvat merkittävästi.

– Päätökset hankaloittavat työikäisten mahdollisuuksia opiskella uuteen ammattiin sekä päivittää ja täydentää osaamista. Viime kädessä tämä vaikeuttaa ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta yrityksissä. On erittäin tärkeää pidättäytyä hallituksen puoliväliriihessä ammatilliseen koulutukseen kohdistuvilta lisäleikkauksilta, Ågren sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE