Kirjassaan Democracy and Prosperity professorit Torben Iversen ja David Soskice todistavat, miten demokratia ja edistynyt markkinatalous ovat toistensa edellytyksiä. He ovat tutkineet kehittyneitä OECD-talouksia ja niiden menestyksen edellytyksiä. Niitä ovat toimiva kilpailupolitiikka, työntekijöiden yhteistyöhalu ja korkea koulutustaso ja se, että teknistä kehitystä edistävää tutkimusta rahoitetaan. Kyse ei ole smarkkinoista valtiota vastaan vaan markkinoista valtion tuella.

Kehittyneissä talouksissa koulutetut ja osaavat työntekijät ovat vaikutusvaltainen ryhmä, joilla on ollut taipumus äänestää aitoja ratkaisuja tarjoavia puolueita ja päteviä ehdokkaita, jotka vuorostaan pitävät taloudellisen moottorin liikkeessä. Demokratia on ollut vakaa, kun hallitus on kyennyt tyydyttämään suurimman osan keskiluokan tarpeista. Iversenin ja Soskicen tutkimuksen mukaan epävakaiden populististen voimien kannatus on noussut koko 2010-luvun juuri siinä osassa keskiluokkaa, jonka sosiaalinen liikkuvuus vähenee.

Kirjan opetus on, että pääoma on vähemmän liikkuvaa kuin yleensä oletetaan: ydintoiminnot ovat maantieteellisesti sidottuja paikkoihin, joissa verotuloilla rahoitetuilla palveluilla voidaan tarjota yrityksille ja omistajille edellytykset kukoistaa.

Mutta kaikki eivät koe, että veroja pitäisi maksaa. Sen ymmärsimme Anu Kantolan kaikkein varakkaimpien mielipiteitä luotaavasta tutkimuksesta ja sitä seuranneesta keskustelusta. Vasemmistoliiton erityisavustaja huomautti, että ”eliitin suhtautuminen hyvinvointivaltioon oli luultavasti myönteisempää silloin, kun varallisuuden radikaali uudelleenjako oli heille konkreettisempi uhka”. Häntä syytettiin aseellisen vallankumouksen suunnittelusta, vaikka kyse on juuri demokratian suojelemisesta populismilta.

Kansainvälisessä talouslehdistössä käydään kiinnostavaa pohdintaa varallisuuden verotuksesta, jotta hyvinvointivaltioiden peruspalvelut voitaisiin turvata. Financial Timesin Martin Sandbun ehdotus on varallisuusvero kaikkien varakkaimmalle kymmenykselle. Kahden prosentin vero toisi jopa 4–5 prosenttia BKT:stä eli jopa 10–20 prosenttia useimpien hallitusten verotuloista. Suomen tapauksessa miljardikaupalla rahaa. Koska nettovarallisuusvero kannetaan ottamatta huomioon pääoman oikeaa tuottoa, vero rankaisee alhaisen tuoton investointeja ja laittaa rahaa liikkeelle. Myös SDP:n vero-ohjelmassa on maltillisia ja heti toteuttamiskelpoisia ehdotuksia.

Kultahatun miljonäärien etuoikeudet olivat yhtä rajoittamattomia kuin ymmärrys muiden todellisuudesta rajallinen. Nykyään ongelma on, että varakkaimpien kokonaisveroprosentit jäävät kauas keskiluokan taakse. Vuoden 1929 pörssiromahdus ajoi maailmantalouden syvään lamaan, ja juhlat loppuivat. Saksassa keskiluokan säästöt katosivat ennen kuin mahdollisuutta luokkanousuun oli ehditty maistaa. Tunnetuin seurauksin.

Markkinataloutta suojelevat vahvat instituutiot, kuten valtiot. Ne ovat silta Gatsbyjen ja keskiluokan välillä ja tarvitsevat siihen verotulonsa. Juhlissa Davosista Savoyhin on aika pistää kultahattu kiertämään.