Vielä vallassa roikkuva presidentti harjoittelee puhetta kansalle, mutta takeltelee pahaenteisesti sanoissaan.

Onko johtaja hyvien puolella?

Nykyisessä maailmantilanteessa ja Yhdysvaltojen presidentinvaalien lähestyessä Civil War (2024) kuulostaa aiheena tuomiopäivän ennustukselta. Odotuksiin nähden lopputulos on kuitenkin – kenties yllättäen – täysin epäpoliittinen.

UUDEN brittielokuvan nimekkäimpiin ohjaajiin lukeutuva Alex Garland löi itsensä läpi ensin kirjailijana. Hänen romaanistaan tehtiin Leonardo DiCapriolle räätälöity pannukakku The Beach (2000). Komein saavutus ohjaajana on vuosikymmenen takainen Ex Machina (2014).

Civil War on Garlandin tähänastisen uran kallein tuotanto kameran takana. Menestys ratkaissee, nouseeko ohjaajan tulevien elokuvien budjetti jättiläissarjaan, minne hän silmin nähden tähyilee.

Garlandin neljännessä ohjaustyössä on sota-, katastrofi- ja scifielokuvaa, mutta monen Hollywood-hapatuksen lailla siitä puuttuvat vetävä imu, uskottavat henkilöhahmot ja tiukka näkökulma.

Musiikki- ja äänivalinnat tulevat sentään vaihtoehtoviihteen puolelta.

Sankareiksi ja samastumispisteiksi tarjotaan journalisteja, toimittajia ja etenkin sotakuvaajia. Kirsten Dunstin Lee on heistä jo konkari, jota alalle punkeava tulokas Jessie (Cailee Spaeny) ihailee.

Tarina tahtoo lässähtää silti alkuunsa, kun kaatuvaa presidenttiä haastattelemaan lähtevät ammattilaiset suostuvat ottamaan nuoren naisen mukaansa ilman mitään järjellistä selitystä. Jo sitä ennen Jessie pyörii räjähdysten keskellä vailla mieltä ja tarkoitusta.

Kukaan vastuullinen ammattilainen ei huolisi vierasta märkäkorvaa mukaansa uran tärkeimmälle työmatkalle.

MÄÄRÄNPÄÄNÄ on Washington, joten käsikirjoitus avautuu myös tie-elokuvaksi.

Autoreissulla pääkaupunkiin joukko reporttereita joutuu kohtaamaan sodan kauheat kasvot etulinjassa. Väkivalta on summittaista, osapuolia on vaikea erottaa toisistaan, eikä kehenkään sopisi luottaa.

Katsoja samastuu kapinallisiin, jotka haluavat tappaa presidentin.

Häviäväksi hetkeksi atmosfääri oikeasti pakkautuu, kun Jesse Plemonsin hahmo ilmestyy maatilan reunaan.

Samalla Garland luottaa liian paljon kliseisiin: aristeleva tyttö karaistuu julmista realiteeteista, veteraanitoimittaja löytää itsestään toimintasankarin ja kaiken nähnyt idoli havahtuu äitiroolinsa vastuunkantoon.

Civil War on tietysti dystopia, mutta kenelle? Kyse on selviytymiskamppailusta, mutta emme tiedä, kenen tai minkä puolesta jännittää tai miksi.

Haluaako ohjaaja todella kiinnittää meidät nuoreen kaikkialle pyrkivään ja jostain syystä pääsevään valokuvaajaan, kun yhteiskunnan romahdus ympärillä on täydellinen? Miksi juuri sillä olisi eniten väliä?

CIVIL WAR näyttää tekniseltä suoritukselta, ei kenenkään intohimoprojektilta.

Käsikirjoitus luistaa käytännössä kaikissa kohtauksissa. Sinänsä nimekäs kansainvälinen näyttelijäkaarti vaikuttaa vaivaantuneelta rooleissaan. Eniten säälittää brasilialainen Wagner Moura, jonka avainhetki on tuhannesti nähtyä tuuleen huutamista.

Varsinaiset sotakohtaukset tavoittelevat sammakkoperspektiivin iskevyyttä, mutta ehkä Ukrainan ja Gazan kuvasto on turruttanut aisteja. Luodit osuvat ihmisiin mutta eivät sieluun.

Alex Garlandin kaikki elokuvat kertovat kohti kuilua käyvästä ihmiskunnasta. Temaattisesti tämäkin täyttää sijansa, mutta se ei tietenkään riitä.

ELOKUVA:
Civil War
Ohjaus: Alex Garland
Pääosissa: Kirsten Dunst, Wagner Moura, Cailee Spaeny, Stephen McKinley Henderson
2024, 109 minuuttia
★★☆☆☆